Opiskelija, onko motivaatio hukassa?
Tiivistelmä
- Motivaatio selittää ihmisen toimintaa.
- Motivaation puute voi ilmetä välinpitämättömyytenä.
- Hyvinvointi vaikuttaa motivaatioon ja tavoitteiden asettamiseen myönteisesti.
- Motivaatio on kiinnostusta ja innostusta — se auttaa oppimisessa.
Tältä sivulta löytyy motivointiin liittyviä vinkkejä.
Motivaatio innostaa meitä toimimaan ja saavuttamaan tavoitteitamme. Ilman motivaatiota toiminta voi tuntua työläältä ja lakata. Motivaation ylläpitämiseksi on tärkeää uskoa siihen, että oppiminen ja onnistuminen ovat mahdollisia.
Mitä motivaatio on?
Motivaatio on kiinnostusta, innostusta, intohimoa ja toiveita. Motivaatio selittää ihmisen toimintaa: mitä hän haluaa tehdä, kuinka kauan ja innokkaasti. Kaikilla ihmisillä on sisäsyntyinen motivaatio tyydyttää perustarpeita, kuten ravinto, uni ja turvallisuus.
On yksilöllistä, missä suhteessa ihmisen toimintaa ohjaavat selkeämmin näkyvät ulkoiset motiivit ja vaikeammin näkyvät sisäiset motiivit.
Miten motivaation puute voi näkyä opiskelussa?
Olo on usein väsynyt ja innoton:
- Tehtäviä on vaikea aloittaa itsenäisesti.
- Työskentely on lyhytjänteistä ja tehtäviä on vaikea saada valmiiksi.
- Opiskeltava asia saattaa tuntua merkityksettömältä.
- Keskittyminen suuntautuu poispäin opiskeltavasta asiasta.
- Myöhästymiset ja poissaolot lisääntyvät.
- Ajatus harjoittelupaikan etsimisestä ei innosta.
- Valittu ammattiala ei tunnu itselle sopivalta.
Motivaation puutteen taustalla on usein vähentynyt luottamus omiin kykyihin sekä erilaisia stressitekijöitä ja arjen haasteita. Motivaation puute voi liittyä myös masennukseen.
Motivaation vaikutus hyvinvointiin:
Yleinen hyvinvointi vaikuttaa motivaatioon - siihen, millaisia tavoitteita ihminen itselleen asettaa ja miten niitä arvioi.
Kun saavuttaa tavoitteen, se lisää itsearvostusta, vahvistaa psyykkistä hyvinvointia ja tyytyväisyyttä elämään.
Yleinen hyvinvointi
Innostavan tavoitteen asettaminen
Tavoitteen saavuttaminen & arviointi
Tyytyväisyys elämään, itsearvostus
Psyykkinen hyvinvointi
Miten motivaatio auttaa oppimisessa
Oppimisen motivaatio on synnynnäistä. Aivojen palkkiojärjestelmä palkitsee hyvällä mielellä, kun olemme ponnistelleet oppiaksemme ja huomaamme oppineemme.
Kun kokemusta kertyy kovan työn ja ponnistelun myönteisestä vaikutuksesta oppimiseen, sisäinen palkkio motivoi asettamaan itselleen uusia ja korkeampia oppimistavoitteita.
Aiempi tieto, kiinnostus ja innostus määräävät, mihin suuntaamme tarkkaavaisuutemme. Ilman tarkkaavaisuutta tieto ei saavuta tietoista mieltä.
Kun tekemisestä nauttii, toiminta todennäköisemmin jatkuu.
Vinkkejä opiskelijalle motivaation lisäämiseen
Motivaatio löytyy usein tekemisen kautta, sitä ei kannata jäädä odottamaan. Alkuun pääset, kun selvität itsellesi, miksi asia on hyödyllistä saada tehdyksi.
Hyvinvointi
- Huolehdi itsestäsi: Nuku tarpeeksi, syö terveellisesti ja harrasta liikuntaa.
- Iloitse pienistäkin onnistumisista: On tärkeää tuntea mielihyvää saavutuksista. Jos koet itsesi alakuloiseksi, olethan yhteydessä oppilaitoksesi opiskeluhuoltoon tai kerrothan tuntemuksistasi luotettavalle ihmiselle.
- Vähennä ruutuaikaa: Somemaailman vaihtuvat ärsykkeet tuottavat nopeaa mielihyvää. Totuta aivosi myös pidempiaikaiseen, keskittymistä vaativaan työskentelyyn.
Opinnot
- Harjoittele virittäytymään: Löydä innostunut ja kiinnostunut mielentila ennen työskentelyn aloittamista. Esimerkiksi tee työskentelypisteestäsi kutsuva. Sujuisiko työskentely parhaiten oppilaitoksessa ystävän kanssa vai kotona mukavissa vaatteissa lempituolissa?
- Ryhdy töihin: Motivoitumista ei kannata jäädä odottelemaan. Saatat innostua vauhtiin päästyäsi.
- Ajattele, että onnistut: Se vahvistaa motivaatiota. Kehittyminen ja onnistuminen on mahdollista. Kuvittele mielessäsi jo onnistunutta lopputulosta ja siihen liittyvää tunnetta.
- Aseta selkeät tavoitteet: Pienet, saavutettavissa olevat tavoitteet auttavat pitämään motivaation yllä
- Luo rutiini: Säännöllinen opiskelurutiini auttaa edistämään opintoja, ja kokemus edistymisestä lisää motivaatiota
- Pidä taukoja: Lyhyetkin tauot opiskelun aikana auttavat pitämään mielen virkeänä ja vähentämään väsymystä
- Muista opiskelun merkitys: Palauta välillä mieleesi, miksi aloitit opiskelun ja mitä haluat saavuttaa
- Huomioi onnistuminen: Palkitse itsesi tavoitteiden saavuttamista
- Etsi uusia opiskelumenetelmiä: Kokeile erilaisia opiskelutekniikoita, jotka saattavat olla sinulle sopivampia.
Yhteisöllisyys
- Etsi inspiraatiota: Keskustele opiskelutovereiden kanssa tai tutustu sinua kiinnostavien ihmisten tarinoihin.
- Opiskele kavereiden kanssa: Yhteisöllisyys voi lisätä motivaatiota ja tehdä opiskelusta mieluisampaa. Kokeile sujuuko työskentely paremmin oppilaitoksessa, kahvilassa vai kirjastossa.
- Pyydä apua: Jos motivaation puute jatkuu, voi olla hyödyllistä keskustella oppilaitoksesi aikuisen tai jonkun muun luotettavan henkilön kanssa.
Lue lisää
Miten opettaja ja työssäoppimisjakson ohjaaja voi sinua tukea:
Katso video
Seuraava video (1:58) kertoo, miten vireystilasi vaihtelee päivän mittaan ja miten pystyt siihen itse vaikuttamaan.
Milloin ja mistä apua?
Ammattilaisen apu
Ammattilaisen apu on tarpeen etenkin silloin, jos omat voimavarat, omahoidolliset ohjeet ja läheisten tuki ei riitä. Ammattilainen kuuntelee ja tukee. Yleensä pyritään myös löytämään yhdessä uusia näkökulmia ja keinoja hankalan tilanteen käsittelyyn.
Apua voi hakea esimerkiksi
- opiskeluhuollosta (terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi)
- hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista (esim. terveyskeskus)
- opinto-ohjaajalta
- erityisopettajalta
Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?
Oirekyselyt
Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.
Omahoito-ohjelmat
Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.
Nettiterapiat
Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.
Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.