Siirry pääsisältöön

Tietoa vanhemmalle, jolla on mielenterveysongelma

Mielenterveysongelmia on usein vaikea ymmärtää. Sinä ja perheesi olette ehkä hämmentyneitä ja epätietoisia siitä, mihin kaikkeen sairastuminen vaikuttaa. Varsinkin sairauden alkuvaiheessa vaikeudet korostuvat. Monet kuitenkin kokevat, että lopulta sairaus voimistaa ja yhdistää perhettä. 

Miten sairaus vaikuttaa perheen arkeen? 

Sairaus voi näkyä perheessäsi esimerkiksi näin: 

  • Arjen työt ja vanhemmuus eivät välttämättä suju samalla tavalla kuin ennen. Sinua saattaa pelottaa, miten jaksat olla vanhempi lapsellesi. Ehkä kannat huolta sekä omasta voinnistasi että perheesi jaksamisesta. 
  • Sairaus voi muuttaa kodin ilmapiiriä, perheen yhteistä tekemistä ja ihmissuhteita. Ette välttämättä tee enää asioita yhdessä tai tapaa perheen ulkopuolisia ihmisiä niin paljon kuin ennen. 
  • Sairauden mukana saattaa tulla taloudellisia huolia, jotka vaikuttavat arkielämään. 
  • Saatat tuntea häpeää ja syyllisyyttä sairaudestasi. Voit joutua jopa arvostelun kohteeksi. 

Varsinkin sairauden alkuvaiheessa vaikeudet korostuvat. Monet kuitenkin kokevat, että lopulta sairaus voimistaa ja yhdistää perhettä. Perheestä tulee tiimi, jonka jäsenet ovat toisilleen äärimmäisen tärkeitä. 

Arkisia ongelmia kannattaakin jakaa yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa. Sen kautta niihin voi myös löytää ratkaisuja.  

Muista myös, että ongelmien lisäksi on paljon asioita, jotka sujuvat hyvin. Ne tuntuvat vain peittyvän huolten alle. Voitkin miettiä, mikä kaikki on juuri nyt hyvin sinun perheessäsi. 

Miten lapset kokevat vanhemman ongelmat?

Lapsi rakastaa vanhempaansa. Hänen on raskasta nähdä rakkaan ihmisen voivan huonosti. Myötätunto, halu auttaa vanhempaa ja huoli vanhemmasta ovat lapsen mielessä vahvoina. Vanhempi on lapselle rakas ja tärkeä ongelmista huolimatta. 

Vuorovaikutus perheessä

Sairaus voi vaikuttaa kanssakäymiseen lasten kanssa. Saatat olla väsynyt ja kärsimätön. Et välttämättä jaksa aina ottaa lastasi huomioon, vaan vetäydyt mieluummin pois.  

Joihinkin sairauksiin voi myös liittyä käytöstä, joka on lapsen mielestä kummallista. Se voi olla esimerkiksi pakonomaista toimintaa, outoa puhetta, pelkoja tai harhoja. Jos lapsi ei tiedä, mistä on kysymys, hän voi kokea muutokset ahdistavina ja pelottavina. 

Lapsen kanssa keskusteleminen

Onkin tärkeää, että kerrot lapsellesi sairaudestasi. Käytä sanoja, joita lapsi ymmärtää. Korosta, että sairastuminen tai sen aiheuttamat muutokset eivät ole lapsen syytä. Vakuuta, että hänen ei tarvitse kantaa huolta sairaudestasi. 

Jos lastasi pelottaa tai ahdistaa, lohduta häntä. Kerro hänelle, että käyt hoidossa, syöt lääkkeitä ja haluat parantua.  

Mikä voisi auttaa meitä eteenpäin? 

Puolisosi ja lapsesi jaksavat paremmin, kun he tietävät, mistä sairaudessasi on kysymys. Heidän on myös tärkeää päästä mukaan miettimään, miten ongelmia voitaisiin yhdessä ratkaista. 

Keskustele avoimesti ja rakentavasti puolisosi kanssa. Jos sinulla ei ole puolisoa, voit keskustella esimerkiksi ystäväsi kanssa tai kirjoittaa asioita ylös itsellesi. 

  • Miettikää, miten oireet näkyvät arjessa.
  • Miten yhteistyönne sujuu?
  • Miten lapset ovat reagoineet?

Keskustele seuraavaksi lasten kanssa.

  • Tehkää yhdessä toimintasuunnitelma sellaisiin tilanteisiin, joissa lapset ovat mukana. 

Kun kodissa on vaikeaa, saattavat lapsen kaverit ja harrastukset jäädä taka-alalle.

  • Pitäkää kuitenkin huolta siitä, että lapsi osallistuu myös kodin ulkopuoliseen maailmaan.
  • Myös varhaiskasvatus ja koulu voivat kannatella lasta vaikeassa elämäntilanteessa. 

Vaikka suurin osa lapsista selviytyy hyvin, voi joillakin olla tukea ja hoitoa vaativia ongelmia.

  • Jos olet epävarma asiasta, puhu hoitavan tahosi kanssa. Se keventää mieltäsi, ja tarvittaessa lapsi pääsee ajoissa hoitoon.

Voitte myös tutustua lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen omahoito-ohjelmaan. Siitä voi olla hyötyä kaikille, jotka haluavat parantaa perheen tunneilmapiiriä. Omahoito-ohjelmaa sisältää tietoa ja harjoituksia. Harjoitukset antavat keinoja ajattelu- ja toimintatapojen muuttamiseen.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapia

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös