Siirry pääsisältöön

Mikä auttaa ADHD-oireisiin?

ADHD-oireilua ei voi kokonaan poistaa, mutta arjen sujumista voi helpottaa monin tavoin.

Arjen tukeminen

Arkea voi helpottaa esimerkiksi 

  • selkeä ja samankaltaisena toistuva päivärytmi 
  • tulevien tapahtumien läpikäynti etukäteen 
  • tapahtumien jäsentämisen apuna käytettävät kuvat ja listat  
  • tehtävien pilkkominen pienempiin osiin ja keskittyminen niistä yhteen kerrallaan 
  • hyvä ja riittävä yöuni, säännöllinen ruokailu ja päivittäinen liikunta

Vireys ja uni  

Sopiva vireys on keskittymiskyvyn edellytys. Riittävä lepo ja uni ovat hyvän vireyden kulmakiviä.

Ravinto 

Säännölliset ateriat tukevat riittävää energiansaantia ja vireyttä. 

Ateriointi tiettyyn aikaan päivästä tuo elämään myös säännöllisyyttä. Jos aterioita jää välistä tai ruokailu iltaan, suunnittele syömisiä etukäteen ja varaa aterioinnille kalenterista aikaa.  

Liike 

Liikkuminen on tutkitusti tärkeää niin mielen kuin kehonkin toiminnan kannalta. Sykettä nostava aktiivisuus tekee hyvää keskittymiselle. Suhtaudu liikuntaan rennosti ja itseesi armollisesti. 

Päihteettömyys

Alkoholi ja muut päihteet häiritsevät aivojen toimintaa. Välitön vaikutus saattaa olla miellyttävä, mutta päihteillä ei kannata hoitaa keskittymisvaikeuksia tai muita ongelmia. 

Päihteiden vaikutuksen alla ja krapulassa keskittyminen on entistäkin huonompaa. Liiallinen päihteiden käyttö voi johtaa riippuvuuksiin ja elämänhallinnan ongelmiin.

Omahoito-ohjelmat

Keskittymisvaikeuksien omahoito-ohjelmissa on tietoa keskittymisvaikeuksista sekä keinoja parempaan arjen- ja elämänhallintaan.

Keskittymisvaikeuksien omahoito-ohjelmat soveltuvat silloin, kun halutaan lievittää 

  • kehityksellisiä keskittymisvaikeuksia, kuten ADHD-oireistoa 
  • tilapäisempiä, muista syistä johtuvia keskittymishaasteita

Voit käyttää omahoito-ohjelmaa   

  • itsenäisesti  
  • odotellessasi muuta hoitoa  
  • muun hoidon tukena   
  • muun hoidon jo loputtua  

Muut ihmiset tukena 

Moni kertoo olonsa helpottuneen, kun on kertonut oireistaan läheisilleen. Läheisesi ovat saattaneet myös huomata oireesi. Keskustelemalla voit saada yllättävänkin paljon tukea ja ymmärrystä. 

Vertaistuki

Jos läheisille puhuminen ei ole mahdollista, voit hakeutua juttelemaan samankaltaisia ongelmia kokevien ihmisten kanssa. Vertaistukea on saatavilla ryhmässä ja kaksin sekä kasvotusten että verkossa. On olemassa myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ohjaamaa vertaistoimintaa.  

Yksityisten ihmisten perustamia yhteisöjä voi löytyä esimerkiksi sosiaalisen median alustoilta. Virallisemmista vertaistuen kanavista voit kysyä esimerkiksi järjestöistä. Avun saaminen ei edellytä diagnoosia.

Ole armollinen itsellesi

Etenkin silloin, kun jokin on itselle haastavaa, on tärkeää huomata, mikä sujuu hyvin. Mahdollisten hyötyjen esiin nostamisen tarkoitus ei ole vähätellä oireiden aiheuttamaa haittaa.  

Vaikeuksien ja vahvuuksien erottelu on itsetuntemuksen kannalta tärkeää. Moni ADHD-oireinen kokee erityispiirteistään olevan myös hyötyä.

Seuraavalla videolla kuulet ajatuksia siitä, miksi omiin keskittymisvaikeuksiin kannattaa oppia suhtautumaan lempeästi. Moni on huomannut itsemyötätunnon sekä positiivisen ja oireita hyväksyvän asenteen helpottavan oloa. 

Hyödyllisiä linkkejä

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapia

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös