Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miksi väsyn helposti?

Moni autismikirjon ihminen väsyy helposti. Tavallinen arkikin voi tuntua raskaalta.

Kuormittuminen tarkoittaa sitä, että asiat ja kokemukset väsyttävät henkisesti ja fyysisesti. Mitä enemmän elämässä on kuormittavia asioita, sitä enemmän väsyy.

Monenlaiset asiat voivat kuormittaa 

Kuormitusta voivat aiheuttaa esimerkiksi

  • aistiärsykkeet, esimerkiksi meteli
  • sosiaaliset tilanteet
  • tiukka aikataulu ja stressi

Siirtymiset ja muutokset kuormittavat 

Erilaiset siirtymät voivat olla väsyttäviä. Siirtymä voi olla esimerkiksi harrastukseen lähteminen. Paikasta toiseen siirtymisiin on hyvä varata tarpeeksi aikaa. 

Elämänmuutokset tuntuvat autismikirjon ihmisistä usein raskailta. Elämänmuutos on esimerkiksi muuttaminen tai uudessa koulussa aloittaminen. Älä vaadi itseltäsi paljon, jos elämässäsi on muutoksia.

Muille kannattaa kertoa siitä, että kuormittuu 

Perheelle tai koulussa voi kertoa siitä, että äkilliset muutokset tuntuvat raskailta. Muutosten kanssa on helpompi pärjätä, kun niihin saa valmistautua.

Miten huomata kuormitus?

Näin tunnistat kuormittumisen.

On tärkeää huomata kuormittumisen merkit. Kun suunnittelee arjen aikatauluja, on hyvä miettiä mitä jaksaa ja mitä ei.

Liiallinen kuormitus voi näkyä esimerkiksi näin

  • väsyttää
  • ahdistaa
  • mieliala on matala
  • olo on ärtynyt
  • tunteet ovat voimakkaita, esimerkiksi kiukustut helposti
  • keskittyminen on vaikeaa
  • mukavatkaan asiat eivät huvita
  • haluat olla yksin
  • puhuminen ei huvita tai on vaikeaa
  • sinun on vaikeaa tehdä asioita, jotka tavallisesti osaat hyvin

Miten ehkäistä kuormitusta?

  • Suunnittele arkeasi niin, että tiedät mitä milloinkin tapahtuu.
  • Huolehdi siitä, että syöt, juot ja nukut säännöllisesti ja tarpeeksi.
  • Älä yritä tehdä liian paljon. Mieti, onko sinulla liikaa velvollisuuksia tai harrastuksia.
  • Varmista, että sinulla on aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään.
  • Tee itsellesi lista rentouttavista tekemisistä.
  • Tee joka päivä jotakin, mistä sinulle tulee hyvä olo.
  • Jos arki tuntuu liian raskaalta, pyydä apua aikuiselta.

Rutiinit voivat auttaa jaksamaan 

Autismikirjon ihminen kokee rutiinit usein tärkeiksi. On rauhoittavaa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Monet pitävät siitä, että päivät toistuvat ennakoitavina.

Sopivat rutiinit voivat auttaa ylläpitämään omaa hyvinvointia. Huolehdi esimerkiksi riittävästä unesta ja rentoutumisesta.

Elämäsi saa olla omannäköistä

Monet neurotyypilliset ihmiset pitävät vaihtelusta. Jotkut heistä pitävät yllätyksistä. Heidän käyttäytymisensä voi näyttää autismikirjon ihmiselle kaoottiselta. Autismikirjon ihmisen käyttäytyminen taas voi näyttää muille jäykältä ja kaavamaiselta.

Älä vertaile rutiiniasi muiden elämään. Eri ihmisillä on erilainen elämäntilanne. Kaikilla on eri määrä voimavaroja ja keinoja palautua.

Liika kuormitus voi aiheuttaa tunneromahduksen

Erityisen stressaavat tilanteet voivat johtaa tunneromahdukseen. Tunneromahduksessa olo tuntuu sietämättömältä ja omaa käyttäytymistä on vaikea hallita.

Tällaiseen tilanteeseen voi johtaa stressaava tilanne. Tilanteessa voi olla esimerkiksi paljon ihmisiä ja meteliä ja yllättäviä asioita.

Jos stressiä aiheuttavasta tilanteesta ei voi poistua, voi stressi kasvaa liian voimakkaaksi. Tunteet voivat vaihdella epätoivosta raivoon. Voimakkaita tunteita kokiessa voi tehdä asioita, joita ei muuten tekisi.

Miten ehkäistä tunneromahdus? 

Kuka tahansa kokea tunneromahduksen. Romahduksia voi ehkäistä ennakoimalla. Ennakoiminen tapahtuu havainnoimalla kehon tuntemuksia ja omia ajatuksia. 

Jos olosi on vaikea, voit

  • poistua tilanteesta
  • mennä rauhalliseen paikkaan
  • hengittää rauhallisesti
  • sulkea häiritseviä asioita pois. Esimerkki: Meteliin voi auttaa korvatulpat, häikäisyyn aurinkolasit tai lippalakki.

Muista

  • Kaikki ihmiset stressaantuvat joskus. Autismikirjon ihminen voi stressaantua herkästi.
  • Erityisen paljon voi stressata silloin, kun aistit kuormittuvat. Sinua voi stressata esimerkiksi meluinen ympäristö. Se kuormittaa kuuloaistia.
  • On erittäin tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Mieti, millaisia asioita jaksat tehdä. Onko elämässäsi myös sellaista tekemistä, josta saat energiaa?
  • Harrastukset ja rentoutuminen ovat tärkeitä tapoja palautua kuormituksesta. Palautuminen auttaa jaksamaan.