Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

1. Hoivaa ja vahvista yhteyttä

Vuorovaikutus rakentuu lapsen ja vanhemman välisestä yhteydestä. Yhteyttä voi vahvistaa yksinkertaisilla leikillisillä hetkillä. Tärkeää näissä hetkissä on se, että sekä vanhempi että lapsi nauttivat yhdessäolosta ja toistensa seurasta.

Mitä hoiva tarkoittaa?

Lapsen itsetunto ja minäkuva kehittyvät päivittäisissä kohtaamisissa läheisten ihmisten kanssa. Hoivalla tarkoitetaan muutakin kuin sellaisia hoitotilanteita, joissa lasta autetaan esimerkiksi peseytymisessä tai ruokailussa.

Konkreettisen hoitamisen lisäksi hoivaavaa on ilmaista lapselle hyväksyntää katsein, kosketuksin ja sanoin. Antamalla hoivaa rakennat lapselle kokemusta siitä, että hän on arvokas ja hoivan arvoinen. 

Yhdessä tehtävä harjoitus: Kohtaa ja hoivaa

Tavoite  

Vahvistat sinun ja lapsesi välistä yhteyttä sekä lapsen hoivatuksi tulemisen kokemusta.

Ohje

Lue erilaisista vuorovaikutuksen tavoista, jotka on alapuolella luokiteltu ikäkausittain haitarissa "Miten vahvistaa vuorovaikutusta eri ikäkausina".

Varaa vuorovaikutusta vahvistaville hetkille aikaa useamman kerran päivässä. Lyhimmillään harjoitus kestää vain pari minuuttia. Välillä voit varata enemmän aikaa ja tehdä useampia harjoituksia samalla kertaa.

Näitä harjoituksia voit tehdä lähes missä vain osana arjen tapahtumia. Lapset pitävät toistosta, joten samaa mieluista leikkiä tai puuhaa voi huoletta tehdä usein.

Miten vahvistaa vuorovaikutusta eri ikäkausina 

Harjoitus vanhemmalle: Hyvän palautteen kerääminen

Tavoite

Vahvistat omaa osaamistasi vanhempana ja kiinnität huomiota onnistumisiin.

Ohje

Varaa viikon ajan joka ilta hetki, jolloin teet tämän harjoituksen. Aikaa kuluu noin 5–15 minuuttia kerrallaan.

Lue alta löytyvät kysymykset. Pohdi vastauksia joko mielessäsi tai kirjoittaen ne alta löytyviin ruutuihin.

Vanhemmat ovat usein kovin vaativia itselleen ja keskittyvät asioihin, jotka olisi voinut tehdä toisin tai paremmin. Tämän harjoituksen tarkoitus on keskittyä nimenomaan onnistumisiin.

Anna itsellesi hyvää palautetta yhteisistä hetkistänne

Loading ...