Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten suhtautua haastavaan tilanteeseen?

Taloudellinen tilanne voi olla haastava monenlaisista syistä. Taustalla voi olla pitkään jatkunut kierre tai negatiiviset ja positiivisetkin elämänmuutokset. Taloudelliset vaikeudet voivat kuormittaa voimakkaasti.

Yleisiä kokemuksia taloudellisissa haasteissa

  • Voi syntyä kokemus niukkuudesta ja huolta tulevasta.
  • Mahdollisuuksia tehdä erilaisia valintoja on usein vähemmän.
  • Vapaa-aika ja sosiaaliset suhteet voivat muuttua.
  • Mielessä voi pyöriä ajatuksia siitä, että olisi epäonnistunut.
  • Lasten tilanne voi huolettaa.

Muiden suhtautuminen

Moni elää sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa turvattua tulotasoa pidetään itsestäänselvyytenä. Omaa tilannettaan ei ehkä halua muiden tietoon. Kulutuksen vähentäminen voi tuntua siksikin vaikealta.

Voi myös olla, että omien vanhempien on vaikea ymmärtää, miksi hyvälläkään koulutuksella ei välttämättä saa töitä.

Olisi hyvä löytää ympärilleen vertaistueksi ihmisiä, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa.

Toimi heti

Menojen tarkasteluun ja vähentämiseen kannattaa tarttua heti, kun huoli rahan riittämisestä on herännyt. Vaikka tilanne tuntuisi vaikealta, ei lykkääminen helpota tilannetta.

Monet säästökeinot ovat yleisesti tiedettyjä ja voivat tuntua itsestään selviltä. Säästövinkkejä kannattaa kuitenkin käydä läpi, sillä kaikkea ei ehkä ole huomannut itse.

Mitkä ovat minun arvoni?

Jos kulutuksen vähentäminen tuntuu vaikealta, vaikka säästökohteita löytyisikin, voi olla hyvä pohtia omia arvoja.

Pohdi näitä kysymyksiä

  • Rahaa tarvitaan, mutta kuinka paljon?
  • Voiko vähemmälläkin elää arvokasta elämää?
  • Kuinka tärkeää on ostaa merkkivaatteita ja hieno puhelin? Pärjäisikö myös edullisemmilla vaihtoehdoilla?
  • Minkälaiset ilmaiset tai edulliset asiat ovat elämässä tärkeitä? Kuinka niitä voisi vahvistaa?

Kun päättää vahvistaa joitakin puolia elämässään ja toimimme sen mukaisesti, tapahtuu muutosta vähitellen. Jos päättää vahvistaa ihmissuhteitaan, kasvaa niiden painoarvo elämässä. Onnea voi saada myös esimerkiksi luonnosta ja kirjaston kirjoista.