Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Koetko olevasi köyhä?

Köyhyys voi olla absoluuttista tai suhteellista. Se voi myös olla väliaikaista tai pitkäaikaista. Absoluuttinen köyhyys tarkoittaa, ettei rahaa ole riittävästi elämän perustarpeisiin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa köyhyys on suhteellista köyhyyttä. Sitä voidaan mitata köyhyysasteen avulla. Sillä määriteltynä köyhiä ovat ne, joiden tulot ovat alle 60 % väestöllä keskimäärin käytettävissään olevista tuloista.  

Arkielämässä köyhyys voi olla monenlaista. Se ei ole ainoastaan pienituloisuutta.

Köyhyys on yleensä vastentahtoista, mutta se voi olla myös oma päätös ja valinta. Pienituloinen voi myös kokea, että hänen tulonsa ovat riittäviä.

Toisaalta myös keski- ja suurituloinen voi kokea itsensä köyhäksi. Tällainen tilanne voi koskettaa esimerkiksi henkilöä, joka on eronnut tai kokenut muun yllättävän elämäntapahtuman.

Itse valittu köyhyys on usein väliaikaista

Köyhyyden vaikutukset ovat erilaiset riippuen siitä, onko köyhyys vastentahtoista vai omaan päätökseen perustuvaa. Itse valittu niukka elämä liittyy yleensä väliaikaiseen elämäntilanteeseen, esimerkiksi opiskeluun. Sen jälkeen on odotettavissa tulotason paraneminen.

Myös pitkäaikainen köyhyys tai pienituloisuus voi olla itse valittua, mutta silloin ihmisellä on usein käytössä joitakin hankittuja tai saatuja elämää helpottavia resursseja, esimerkiksi turvattu asuminen.

Vastentahtoinen köyhyys kuormittaa

Köyhyys on vaihtoehtojen kapenemista ja mahdollisuuksien puutetta. Köyhyys kaventaa myös ihmissuhteita ja sosiaalista elämää.

Pitkään jatkuneilla taloudellisilla ongelmilla ja köyhyydellä on kielteisiä seurauksia terveydelle ja sosiaalisille suhteille. Pitkäaikainen köyhyys voi aiheuttaa myös arvottomuuden- ja toivottomuudentunteita.

Vastentahtoista ja pitkittynyttä köyhyyttä kuvataan usein siten, ettei sieltä tunnu olevan poispääsyä. Vaikka Suomessa sosiaaliturvaetuudet takaavat minimielintason, turvautuvat monet pitkäaikaisesti etuuksien varassa elävät leipäjonoihin tai muuhun täydentävään apuun.

Pitkäaikaisessa köyhyydessä elävä voi joutua keksimään luovia keinoja arkielämänsä parantamiseksi. Pienituloisen talouden suunnittelu on taitoa vaativaa. Kun rahaa on vähän, ei epäonnistuneisiin ostoksiin ole varaa.

Köyhyys johtuu monista tekijöistä

Monet vastentahtoisesta köyhyydestä kärsivät ajattelevat, että köyhyys on heidän omaa syytään. Köyhyyden taustalla on kuitenkin moninaisia yhteiskunnallisia syitä ja omaan taustaan liittyviä tekijöitä.

Pitkittynyt köyhyys on usein myös ylisukupolvista köyhyyttä. Se siis jatkuu tai periytyy vanhemmilta lapsille. Jos ei ole saanut tukea omilta vanhemmiltaan eikä ole turvaverkkoja, muuttuu väliaikainen köyhyys helpommin pitkäaikaiseksi köyhyydeksi

Muista

Itsesyytökset tai uskomukset omasta epäonnistumisesta voivat heikentää vointia entisestään. On tärkeää oppia ajattelemaan, että köyhyyden taustalla on monenlaisia syitä.