Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mielihyvän lisääminen arkeen

Elämä on jatkuvaa tasapainottelua kuluttavien ja voimaa tuovien asioiden välillä. Varsinkin vauva-aikana vaaka saattaa huomaamatta kallistua kuluttavien asioiden puolelle. 

Ihmisillä on huomattavia eroja stressinsietokyvyssä, ja on hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa. Jos huomaat, että käytät kohtuuttoman paljon aikaa voimavaroja kuluttaviin asioihin, kannattaa sinun pohtia, voisiko joitain kuormittavia tekijöitä karsia.

Lisäksi on hyvä lisätä elämään mielihyvää tuovia asioita. Pienetkin mukavat asiat auttavat jaksamaan arjessa.

Mikä tuo juuri sinulle iloa? 

On hyvin yksilöllistä, mistä kukin nauttii. Onkin tärkeää, että tiedät, mitkä asiat tuottavat iloa juuri sinulle. Niitä voivat olla esimerkiksi 

  • aamukahvin nauttiminen rauhassa
  • kiireetön köllöttely vauvan kanssa
  • saunassa tai suihkussa käyminen
  • sarjojen katseleminen 
  • ystävän tapaaminen 
  • kävelylenkki yksin

Pohdi myös, lisäävätkö valitsemasi asiat hyvinvointiasi myös pitkällä tähtäimellä. Uupuneena voi olla altis sortumaan haitallisiin pikaratkaisuihin. Esimerkiksi jatkuva lohtusyöminen tai loputon netissä surffaaminen voivat hetkellisesti helpottaa oloa, mutta olla pidemmällä tähtäimellä haitaksi. 

Miellyttävien asioiden löytäminen on usein helpompaa tyytyväisessä mielentilassa. 

Harjoitus: Mielihyvävarasto - mistä asioista nautit?

Tavoite

Opit lisäämään mielihyvää arkeesi. 

Ohje

Laadi lista asioista, jotka koet miellyttäviksi. Laita lista näkyville vaikka jääkaapin oveen.

Muistele listaa tehdessäsi kaikkia asioita, jotka ovat tuottaneet sinulle tyydytystä aiemmin. Älä edellytä, että niiden täytyisi juuri nyt tuottaa mielihyvää. Yritä miettiä mahdollisimman monta pientä ja konkreettista asiaa.

Loading ...

Muista

Voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi yksinkertaisilla päivittäisillä asioilla. Arkeen kannattaa sisällyttää asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Ne auttavat jaksamaan elämän velvoitteita.