Miten algoritmit ohjaavat toimintaamme?
Käyttäytymisen manipulointi
Sovellukset ja verkkopalvelut eivät ole neutraaleja. Useimmat niistä on rakennettu siten, että ne houkuttelevat käyttäjää pysymään paikalla mahdollisimman pitkään. Tätä kutsutaan käyttäytymisen manipuloinniksi.
Käyttäytymisen manipuloinnin keinot perustuvat psykologiaan: ihmisaivot reagoivat voimakkaasti palkintoihin, sosiaalisiin ärsykkeisiin ja pelkoon jäädä jostakin paitsi.
Käyttäytymistämme digitaalisilla alustoilla manipuloidaan monin tavoin. Tunnetuimpia keinoja ovat
- käyttäjän toimintaa seuraavat ja hyödyntävät algoritmit
- suostutteleva suunnittelu
- pelillistäminen
Algoritmit – näkymättömät taustavaikuttajat
Algoritmit toimivat käyttämiesi sovellusten taustalla ja muokkaavat sinulle esitettyä sisältöä toimintasi mukaan. Ne esimerkiksi seuraavat, millaista sisältöä katsot, mihin reagoit ja kuinka kauan viivyt paikalla.
Näiden tietojen perusteella syötteeseesi ilmestyy yhä houkuttelevampaa sisältöä, jotta viipyisit alustalla mahdollisimman pitkään.
Esimerkkejä:
TikTokin algoritmi oppii nopeasti
Jo muutaman minuutin käytön jälkeen algoritmi tunnistaa kiinnostuksesi ja alkaa tarjota juuri sinua koukuttavia videoita. Käyttö jatkuu helposti suunniteltua pidempään.
YouTuben ja Instagramin suosittelut
Algoritmit nostavat esiin jatkuvasti uutta sisältöä, joka saa sinut viipymään ruudun ääressä. Videot ja julkaisut muodostavat loputtoman jatkumon, josta on vaikea irrottautua.
Provosoiva ja ahdistava sisältö
Koska algoritmit valitsevat sisällön sen perusteella, minkä parissa viivyt tai mihin reagoit, syötteeseesi voi nousta myös provosoivaa tai kuormittavaa materiaalia. Se herättää tunteita ja saa sinut jatkamaan seuraamista, vaikka sisältö ei tekisi sinulle hyvää.
Suostutteleva suunnittelu
Suostuttelevilla suunnittelumalleilla tarkoitetaan käyttöliittymän ratkaisuja, jotka ohjaavat käyttäjän toimintaa huomaamatta. Ne pyrkivät tekemään sovelluksen käytön jatkamisesta helppoa ja lopettamisesta vaikeaa ja työlästä.
Suostuttelevista suunnittelumalleista käytetään myös termejä manipuloivat, synkät ja harhaanjohtavat suunnittelumallit ja englanniksi termejä dark patterns ja dark design patterns.
Esimerkkejä:
Loputon uutisvirta ja automaattisesti käynnistyvät videot
Sovellusta käyttäessäsi et koskaan kohtaa luonnollista taukoa, jolloin olisi helppo lopettaa. Selaaminen jatkuu huomaamatta ja aikaa kuluu enemmän kuin oli tarkoitus.
Ilmoitukset, jotka houkuttelevat palaamaan sovellukseen
Sovellus lähettää viestin esimerkiksi kommentista tai uudesta tarjouksesta silloin, kun et käytä sovellusta aktiivisesti. Tämä keskeyttää muun tekemisen ja saa sinut palaamaan sovellukseen, vaikka siihen ei olisi ollut todellista tarvetta.
Tilauksen lopettamisen piilottaminen monen klikkauksen taakse
Kun yrität peruuttaa tilauksesi, tuntuu se yllättävän monimutkaiselta: linkki on piilossa valikoissa ja peruutus edellyttää useita vaiheita ja ehkä myös syyn ilmoittamista. Tämä saa monet luopumaan yrityksestä peruuttaa tilaus.
Pelillistäminen
Pelillistäminen tarkoittaa pelaamisesta tuttujen keinojen hyödyntämistä sovelluksissa ja palveluissa. Sen avulla arkisistakin asioista tehdään houkuttelevia ja kilpailullisia, jolloin toimintaa jatketaan tai sen pariin palataan takaisin nopeammin.
Esimerkkejä:
Pisteet, tasot ja saavutukset
Saat palkintoja pienistäkin teoista, kuten liikkumisesta, oppimisesta tai sovellukseen palaamisesta. Tämä luo tunteen edistymisestä ja kannustaa sinua jatkamaan.
Päivittäiset sarjat (”striikit”, streaks)
Sovellus palkitsee sinua siitä, että palaat tai teet jotakin joka päivä. Sarjan katkeaminen harmittaa, mikä motivoi palaamaan sovellukseen päivittäin.
Vaihtelevat palkinnot
Kun palkintojen ajankohta ja sisältö vaihtelevat, et tiedä etukäteen, milloin “jotain hyvää” ilmestyy. Tämä tekee käyttökokemuksesta ennakoimattoman ja siksi erityisen koukuttavan, aivan kuten uhkapelissä.
Miksi tällä on merkitystä?
Algoritmien, suostuttelevan suunnittelun ja pelillistämisen keinoin pystytään muokkaamaan ja ohjamaan käyttäjän toimintaa digitaalisilla alustoilla.
Käyttäjää ohjaavaa suunnittelua käytetään myös hyvään tarkoitukseen. Se voi helpottaa tietyn palvelun käyttöä, tehdä siitä intuitiivisempaa tai tukea myönteistä toimintaa, kuten liikkumista tai oppimista.
Käyttäjän ohjailu voi saada tekemään asioita, joita ei haluaisi
Usein ohjaavaa suunnittelua kuitenkin hyödynnetään palvelulle suosiollisella tavalla. Käyttäjä saadaan tekemään asioita, joita hän ei muuten tekisi, esimerkiksi ostamaan tuotteen tai antamaan tietojaan. Häntä voidaan myös estää tekemästä asioita, joita hän haluaisi tehdä, kuten tilauksen peruutus tai tilin sulkeminen.
Käyttäjän ohjailun seurauksena sovelluksen tai palvelun käyttö jatkuu helposti pidempään ja tiheämmin kuin on tarkoitus. Sisältö voi alkaa tuntua pakottavan kiinnostavalta, jolloin lopettaminen vaikeutuu.
Nämä seikat saattavat kuormittaa mieltä, viedä aikaa tärkeiltä asioilta ja johtaa liialliseen laitteiden parissa vietettyyn aikaan.
Huomaa
Sovellukset, pelit ja muut verkkopalvelut pyrkivät ohjaamaan käyttäytymistämme psykologisin keinoin. Tietoisuus niiden toiminnasta antaa mahdollisuuden pitää ohjat omissa käsissä.
Yhteys mielen hyvinvointiin
Runsas digimedian käyttö voi heikentää keskittymiskykyä, vaikeuttaa arjen tehtävien aikaansaamista ja johtaa asioiden lykkäämiseen. Se voi lisätä levottomuutta ja vaikeuttaa palautumista arjen rasituksista.
Jatkuva vertailu sosiaalisessa mediassa voi synnyttää paineita ja heikentää itsetuntoa. Käytön aikana voi myös altistua ahdistavalle sisällölle tai kokea syyllisyyttä siitä, että aika kuluu digilaitteilla muiden asioiden kustannuksella. Jos kasvokkaiset sosiaaliset kontaktit vähenevät ja ihmissuhteisiin syntyy ristiriitoja, kokonaiskuormitus kasvaa entisestään.
Pitkittyessään nämä tekijät voivat lisätä riskiä esimerkiksi ahdistuneisuuteen, masennukseen ja univaikeuksiin. Runsas digimedian käyttö onkin yhteydessä mielenterveyden haasteisiin.
Mitä voin itse tehdä?
Harkitse tarkkaan, mitä sovelluksia lataat ja käytät. Mitä useampia niitä on, sitä enemmän altistut käyttäytymisen manipuloinnille.
- Ota sovellusten ilmoitukset ja merkkiäänet pois päältä. Näin päätät itse, milloin on hyvä hetki tarkistaa tapahtumat.
- Huomioi hetket, jolloin käyttö ei tunnu enää omalta valinnalta. Toimintaasi pyritään todennäköisesti vaikuttamaan.
- Harjoittele tietoista laitteiden käyttöä: suunnittele ennakkoon, tauota, aseta itsellesi rajoja ja pidä niistä kiinni. Vältä passiivista ajautumista syötteen mukaan.
Seuraavien harjoitusten avulla voit arvioida ja pohtia omaa somen tai digilaitteiden käyttöäsi:
Tukea hallintaan omahoito-ohjelmista
Hyvä uutinen on, että voit oppia hallitsemaan toimintaasi digitaalisilla alustoilla paremmin. Avaimet onnistumiseen ovat sinulla itselläsi, sillä olet oman mielesi paras asiantuntija.
Tukea saat Mielenterveystalon omahoito-ohjelmista, jotka keskittyvät sosiaalisen median käytön ja digipelaamisen parempaan hallintaan. Omahoito-ohjelmista saat tietoa digitaalisten alustojen käyttöön liittyvistä ongelmista sekä välineitä niiden selättämiseen.
Muut ihmiset tukena
Jos kaipaat vinkkejä digilaitteiden käytön parempaan hallintaan, voit hakeutua juttelemaan vertaisten kanssa. Vertaistukea on saatavilla sekä kasvotusten että verkossa. On olemassa myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ohjaamaa vertaistoimintaa.
Somerajaton tarjoaa tietoa ja tukea somen käytön hallintaan.
Digipelirajaton tarjoaa tietoa ja tukea ongelmalliseen digipelaamiseen.
Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?
Oirekyselyt
Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.
Omahoito-ohjelmat
Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.
Nettiterapiat
Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.
Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.