Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mihin suuntaan haluan edetä?

Itseen tutustuminen jatkuu läpi elämän. Se on eräänlaista vaeltamista, johon kuuluu ylä- ja alamäkiä. Joskus se voi tuntua jopa vuorikiipeilyltä.

Matkan aikana asetat erilaisia välietappeja, uusia määränpäitä ja joskus vaihdat kokonaan suuntaakin. Missään vaiheessa ei tarvitse tietää täysin, kuka on ja mitä elämältään haluaa.

Voit ajan kuluessa kokeilla ja pohtia, mikä on juuri sinulle tärkeää, arvokasta ja mielekästä. Ne asiat ovat omia arvojasi. 

Arvot auttavat valitsemaan suunnan

Elämässä joutuu välillä tekemään isojakin valintoja. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi

  • opintosuunnan valinta
  • harrastukset
  • ystävyyssuhteiden tienhaarat: keiden tai kenen kanssa haluan viettää enemmän aikaani?

Tällaisissa valintatilanteissa arvosi toimivat ikään kuin kompassina ja karttana sille, millaista elämää kohti haluat kulkea.

Arvot ohjaavat elämää pitkällä tähtäimellä

On hyvä hahmottaa erilaisia mahdollisuuksia ja esteitä, joita elämässä on. Arvojen mukaiseen suuntaan kulkeminen vaatii toisinaan pohdintaa siitä, mikä on toimivaa, käytännöllistä ja realistista.

Tällöin on hyvä punnita eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia pitkällä ja lyhyellä aikavälillä sekä suunnitella sopivia välietappeja.

Elämä on eräänlaista tasapainoilua. Joskus se tapahtuu varsin kapean narun varassa. Onneksi useimmin köysi on tukeva ja itselleen voi kiinnittää hyvät apuvaljaat.

Muista

Arvojesi tunnistaminen auttaa sinua elämään haluamaasi elämää.