Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Synnytykseen liittyvät pelot

Raskauden aikana voi syntyä huolia tai pelkoja, jotka usein liittyvät tulevaan synnytykseen tai sen jälkeiseen aikaan vastasyntyneen kanssa. Osa kokee satunnaista jännityksentunnetta, osa synnytyspelkoa.

Usein synnytykseen liittyvät pelot kohdistuvat synnytyskipuun, kontrollin menettämiseen, yksin jäämiseen sekä siihen, että vauvalle tai äidille käy synnytyksen aikana jotain pahaa tai peruuttamatonta.

Jopa 10 % suomalaisista odottajista kärsii vaikeasta synnytyspelosta. Synnyttäjien puolisoista vaikeaa pelkoa kokee noin 14 %. Lievemmät pelontunteet ovat hyvin yleisiä. On myös täysin normaalia olla pelkäämättä synnytystä.

Pelko on normaali tunne

Pelko on luonnollinen reaktio siihen, että jokin asia tuntuu uhkaavalta. Pelko on myös suojaava tunne. Se voi auttaa toimimaan uudessa tai vaativassa tilanteessa.

Usein pelko tuntuu epämiellyttävältä ja aiheuttaa ahdistuneisuudentunteita. Se voi aiheuttaa myös fyysisiä reaktioita, kuten pahoinvointia, kuristavaa tunnetta, vapinaa, hikoilua tai huimausta.

Milloin synnytyspelko on voimakasta?

Voimakkaan synnytyspelon oireita ovat esimerkiksi

  • lohduttomuudentunteet
  • asian ajattelemisen välttely tai hyvin voimakas kontrollin tarve
  • voimakas stressioireilu, kuten paniikkikohtaukset
  • pitkittynyt unettomuus, joka ei selity fyysisillä raskausoireilla

Voit tarvita apua pelon käsittelemiseen, jos pelko on jatkuvasti mielessäsi ja se estää sinua kokemasta iloa raskaudestasi tai ajattelemasta synnytystä.

Arvioi tunteitasi synnytystä kohtaan

Arvioi synnytykseen liittyviä tuntemuksiasi alla olevan janan avulla.

Jana, jossa hymiöt kuvaavat tunteita synnytystä kohtaan. Vasemmalla iloinen, keskellä neutraali ja oikealla surullinen hymiö.
  • Hymyilevä: Synnytys käy välillä mielessäni, ja pohdin, kuinka se sujuu.
  • Neutraali : Ajatus synnyttämisestä hermostuttaa minua silloin tällöin. Suhtaudun siihen avoimesti.
  • Huolestunut: Pelkään synnytystä niin paljon, että en kestä edes ajatella sitä.

Jos tunteesi lähestyvät janan oikeaa reunaa, on hyvä ottaa asia puheeksi neuvolassa.

Synnyttäjä ja läheinen

Jos sinulla on kumppani, voi synnytyspelko vaikuttaa myös parisuhteeseesi. Kumppanin voi olla vaikea ymmärtää voimakasta pelkoa ja huolta, eikä jaettua iloa odotuksesta löydy. Toisaalta myös monet odottavien kumppanit kokevat synnytyspelkoa, osa voimakastakin.

Keskustelu on tärkeää

Älkää kumppanisi kanssa olettako, että tiedätte, miltä toisistanne tuntuu. Keskustelkaa ajatuksistanne, tunteistanne ja peloistanne. On tärkeää kertoa toiselle, mitä itse tarvitsee. Voit esimerkiksi sanoa, että haluat hänen vain kuuntelevan ilman ratkaisuehdotuksia tai että haluat hänen toimivan jollain tietyllä tavalla.

Kumppanin olo voi olla melko avuton, kun hän ei voi konkreettisesti tehdä mitään. Apua voi olla siitä, että selkeästi sovitte, miten hän voi tukihenkilön roolissa toimia. Tällöin molemmilla on tärkeä tehtävä synnytykseen valmistautumisessa. Se voi vahvistaa myös keskinäistä yhteyttänne.

Muista

Jos kumppanisi ei syystä tai toisesta voi olla tunnetasolla tukenasi, on tärkeää, että saat synnytykseesi tukea myös muuta kautta. Esimerkiksi doula tai luotettava läheinen voi tarjota tukea ennen synnytystä ja sen aikana.

Miksi synnytys voi pelottaa?

On täysin luonnollista pelätä asiaa, jonka kulkuun ei voi itse paljoa vaikuttaa ja jossa on turvauduttava muiden tukeen.

Synnytykseen liittyvä pelko on usein pelkoa oman tai läheisen sekä syntyvän lapsen terveyden puolesta. On luonnollista kantaa näistä asioista huolta. Synnytys vähintään mietityttää jokaista raskaana olevaa. Toiset kokevat hetkittäistä hermoilua, osa lievää pelkoa ja joillakin pelon kokemus on jopa lamauttava.

Traumaperäiset oireet

Traumaperäisiksi oireiksi kutsutaan kokemuksia, joissa eletään uudelleen traumaattisia kokemuksia tai pyritään pitämään niihin liittyviä tunteita poissa.

Muista

Aina ei voi tietää, mistä pelot nousevat. Sekin on ihan normaalia. Apua on usein jo siitä, että oman pelkonsa havaitsee.

Miten synnytyspelkoon saa apua?

Sinun on helpompi käsitellä synnytyspelkoasi, jos ensin pohdit, mikä juuri sinua pelottaa.

Kun tunnistat pelottavat asiat, voit käsitellä niitä esimerkiksi hankkimalla asiasta lisää tietoa sekä keskustelemalla huolistasi asiantuntijan tai läheisen kanssa.

Ammattilaiselta saatava apu

Synnytyspelon omahoito-ohjelmassa saat tietoa raskaudesta ja synnytyksestä.

Omahoito-ohjelmassa opit erilaisia keinoja, joilla voit lievittää synnytyspelkoa ja huoliasi. Opit, miten voit vaikuttaa  kehon tuntemuksiin, huoliajatuksiin ja omaan toimintaasi.