Skip to main content

Egenvårdsprogram

Miten puhua lapsille rahasta

Rahan puutteesta kertominen lapselle voi olla yksi vaikeimmista rahaan liittyvistä asioista. Erityisen vaikeaa se on silloin, jos rahat eivät enää riitä lapsen rakkaan harrastuksen kustantamiseen.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella raha-asioista riittävän varhain. Keskustelu kannattaa aloittaa vähitellen ja puhua ikätason mukaisesti. On kuitenkin parempi aloittaa myöhään kuin ei milloinkaan.

Rahankäytöstä on helpointa keskustella silloin, kun tehdään valintoja ensimmäistä kertaa. Hyvä hetki on esimerkiksi silloin, kun lapsi pyytää ensimmäisen kerran itselleen älypuhelinta tai uutta harrastusta.

Monet miettivät, mihin rahat riittävät

Keskituloisissakin perheissä joudutaan miettimään, riittävätkö rahat merkkivaatteisiin, älylaitteisiin, ulkomaanmatkoihin ja uuteen asuntoon. Yleensä perheissä joudutaan päättämään, mitä näistä ostetaan ja mitä jätetään kauppaan.

Harrastukset voivat tulla kalliiksi

Lasten harrastusten hinnat voivat olla kohtuuttoman suuria. Niistä selviäminen on haastavaa myös monelle keskituloiselle perheelle.

Ennen harrastuksen aloittamista kannattaa selvittää tarkkaan lajin kokonaiskustannukset ja kustannusten nousu tulevina ikävuosina. Joissakin lajeissa perusmaksut voivat olla edullisia, mutta niiden lisäksi on maksettava muita kuluja, jotka nousevat vuosi vuodelta.

Kannattaa arvioida perheen rahatilannetta pidemmällä aikavälillä, sillä harrastus voi osoittautua lapselle mieleiseksi.

Toimi näin

Jos maksuista selviäminen huolettaa, ota asia puheeksi lapsen kanssa. Tarjoa lapselle muutamia vaihtoehtoja edullisemmista harrastuksista, ja kerro, että hän voi valita niistä.

Kerro lapselle, että perheellänne ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin, mutta sen sijaan teillä on muita voimavaroja ja vahvuuksia. Voit kertoa, että kaikki perheet ovat erilaisia ja kaikilta puuttuu jotakin.

Aikuinen tekee päätökset

Muista, että perheen aikuiset tekevät päätökset raha-asioista. Jos perheesi taloudellinen tilanne on huonontunut eikä siihen ole näkyvissä muutosta, voi olla, että joudut muuttamaan kulutustottumuksia pysyvästi. Samalla lapsi voi joutua luopumaan totutusta elintasosta.

Lapsen elämässä harrastukset voivat merkittävästi vaikuttaa myös kaverisuhteisiin ja älypuhelin voi olla edellytys porukkaan kuulumiselle. Älä siis lykkää asiaan tarttumista, jos näyttää siltä, että perheenne on jatkossa pärjättävä vähemmällä rahalla.

Kerro lapselle, että rahat eivät välttämättä jatkossa riitä kaikkeen. Kalliille harrastuksille löytyy myös edullisia ja hyviä vaihtoehtoja. Niihin tutustuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Tue myös lapsen perhe- ja sukulaissuhteita sekä muita ihmissuhteita.

Helpota lasten huolta

Joskus perheen lapset voivat alkaa kantaa huolta vanhempiensa rahatilanteesta. Lapsi voi kuulla vanhempiensa keskusteluja ja olla huolissaan rahan riittämisestä. Lapselle on tärkeä kertoa, että vanhemmat kantavat vastuun raha-asioista ja lapsen ei tarvitse niistä huolehtia.

Lapsen on myös hyvä tietää, että Suomessa perheet eivät joudu kodittomiksi eikä ruoka lopu kesken. Vaikka perheen rahatilanne olisi tiukka, välttämättömät tarpeet turvataan.

Miten säästää harrastuksissa?

  • Koulut ja seurakunnat järjestävät ilmaisia kerhoja. Myös kaupunki tai kunta saattaa järjestää ilmaista toimintaa.
  • Kysele vinkkejä muilta vanhemmilta, jotka ovat samassa tilanteessa.
  • Vertaile eri seuroja, koska saman lajin harrastamisessa voi olla hintaeroja. Muista selvittää harrastuksen kokonaiskustannukset. Tarjoudu vapaaehtoistöihin, ja neuvottele maksujen pienentämisestä.
  • Joissakin lajeissa lahjakkaat lapset voivat saada stipendejä. Selvitä tarkkaan, minkä osan kustannuksista stipendi voi kattaa ja kuinka kauan. Ole myös realisti sen suhteen, kuinka lahjakas ja motivoitunut lapsesi on.
  • Myös lastensuojelun avohuollon tukitoimena voi olla mahdollista saada tukea harrastukseen.

Puhu lapsen kanssa rahaongelmista näin

Lapsen on tärkeintä saada tietää, että häntä rakastetaan ja hänestä huolehditaan.

  • Kerro lapselle, että rahat eivät riitä kaikkeen.
  • Voit opettaa rahan arvoa esimerkiksi viikkorahan avulla.
  • Jos lapsi ihmettelee, miksi kaverit saavat jotain, mutta hän ei, kerro, että kaikki perheet ovat erilaisia ja jokaisessa perheessä on omat hyvät puolensa.
  • Kerro lapselle, mitä hyvää teidän perheessänne on.
  • Vaali ihmissuhteita, ja kerro niiden merkityksestä. Ihmissuhteet ovat yksi arvokkaimmista asioista maailmassa, eikä niitä voi ostaa.
  • Kerro, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Kerro myös, että kaikki harrastukset ovat yhtä hienoja ja arvokkaita.