Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

8. Altistaminen

Altistaminen on tavanomainen tapa hoitaa pakko-oireita ja pelkotiloja. Se soveltuu myös syömishäiriöiden hoitoon.

Haitalliset rutiinit 

Syömishäiriörutiinit, joita sairastunut saattaa toistaa pakonomaisesti, luovat sairastuneelle turvaa ja hallinnantunnetta. Ne ovat kuitenkin täysin vastakkaisia muutokselle, jota tarvitaan syömishäiriöstä toipumiseen. 

Syöminen 

Syömisessä rutiinit voivat näkyä niin, että sairastuneella on tarkka aikataulu, jota hän noudattaa. Hän saattaa syödä aina samalla tavalla ja samoilta lautasilta. Hän saattaa huolehtia siitä, että ruoka-aineet tulee syötyä aina samassa järjestyksessä. 

Pelko- ja turvaruoat 

Sairastunut voi syödä aina samoja ”turvaruokia”, jotka eivät herätä samalla tavoin ahdistusta kuin ”pelkoruoat”.  

Tyypillisesti turvaruoat ovat vähän energiaa sisältäviä ruokia, jotka täyttävät vatsaa ja hillitsevät nälkää. 

Pelkoruoat taas yhdistyvät sairastuneen mielessä liialliseen energiansaantiin tai haluun syödä enemmän kuin syömishäiriön säännöt sallivat. Usein entinen lempiruoka on muuttunut pelkoruoaksi.  

Liikunta ja muu elämä 

Liikunnassa rutiineja muodostuu aikatauluista, liikkumisen muodoista ja määristä.  

Muussa elämässä rutiineiksi saattavat muodostua jokapäiväiset toimet, kuten siivoaminen, peseytyminen ja vaatetuksen valinta. Myös nukkumaanmenoon ja heräämiseen voi liittyä rituaaleja. 

Altistaminen syömishäiriön hoitokeinona 

Kun joku puuttuu sairastuneen rutiineihin, seuraa voimakas ahdistus- ja pelkoreaktio. Pelon taustalla on uskomus siitä, että jotain kauheaa tapahtuu, jos rutiinin rikkoo. Välttely ei kuitenkaan vähennä pelkoa, päinvastoin. 

Altistamisessa sairastunut joutuu kohtaamaan pelkoa aiheuttavan asian. Tällainen voi olla esimerkiksi tavanomaisen kokoinen ruoka-annos, jokin tietty ruoka-aine tai ravintolan ruokalistalta valittu ruoka. 

Altistamisessa välttämisreaktio estetään ja sairastunut tuetaan pelon läpi. Hän esimerkiksi syö annoksensa loppuun asti tai syö pelottavaa ruoka-ainetta tai sellaista ruokaa, jonka energiasisältöä hän ei tiedä.  

Kun mitään katastrofaalista ei tapahdukaan, pelko vähenee. Toistuva altistaminen samalle pelolle johtaa tottumiseen. Tällöin sairastunut siedättyy pelon aiheuttajalle.  

Miksi altistamista tarvitaan ruokailuissa?  

Koska sairastuneen turvaruoat sisältävät vain vähän energiaa, on niiden avulla vaikea toteuttaa tehokasta ravitsemuskuntoutusta. Kun ruokavalio on rajoittunut, myös sosiaalinen syöminen on vaikeaa. Se voi vaikeuttaa opiskelua, työtä ja vapaa-ajanviettoa, kuten matkustamista tai juhlimista.  

Lisäksi mielitekojen täyskielto tekee niistä yleensä entistä pakottavampia. Silloin vastustamiseen joutuu käyttämään huomattavan paljon henkistä kapasiteettia. 

Täydellinen toipuminen syömishäiriöstä tarkoittaa myös syömisen normalisoimista. Terve ihminen voi syödä eri aikoihin, erilaisia ruoka-aineita, normaalia enemmän, herkkuja tai ruokaa, jonka energiasisältöä hän ei tunne. Hän ei ahdistu tästä tai kompensoi tätä.  

Mitä altistaminen vaatii läheiseltä?  

Altistaminen haastaa myös läheistä, koska on helpompaa antaa sairastuneen tehdä asiat rutiiniensa mukaisesti. Läheinen joutuu voittamaan oman pelkonsa: Mitä jos sairastunut lopettaa syömisen kokonaan?  

Lisäksi läheiseltä vaaditaan vakuuttavuutta. Jos oman pelkonsa näyttää sairastuneelle, ei hänkään usko, että haasteen kohtaaminen olisi turvallista. 

Tarvitaan sitkeyttä yrittää useita kertoja ja eri tavoin. Lisäksi läheisen täytyy uskoa siihen, että sairastuneen lisääntynyt vastustus ei ole merkki syömishäiriön pahenemisesta. 

Mistä altistaminen pitäisi aloittaa?  

Altistaminen kannattaa aloittaa asioista, jotka ovat välttämättömiä toipumisen etenemiseksi. Alkuvaiheessa ravitsemustilan korjaaminen on ensisijaista. Tällöin altistamisella pyritään siihen, että sairastunut syö riittävästi energiaa sisältäviä ruoka-annoksia riittävän usein. Tämä voi vaatia ensin annoskokoon suurentamista. Sen jälkeen tuodaan ruokailutilanteisiin ruokia, joita sairastunut välttelee.   

Altistaminen voi myös olla sitä, ettei anneta sairastuneen kompensoida ahmintaa jättämällä seuraavia annoksia väliin. Tällöin keskitytään säännöllisen ateriarytmin ylläpitämiseen. 

Kun ravitsemustila on paremmalla tolalla, voidaan keskittyä joustavuuden lisäämiseen syömisessä, omien annosten koostamiseen tai syömiseen hankalammissa olosuhteissa, kuten ravintolassa. 

Kaksi tapaa altistaa 

Altistamiseen on kaksi eri tapaa. Toisessa altistaminen suoritetaan vaiheittain, ja toisessa edetään kerrasta poikki -menetelmällä. 

Altistamisen tavat 

Kumpi altistustapa kannattaa valita? 

Valinta riippuu tilanteesta, sairastuneen ravitsemustilasta ja ominaisuuksista sekä hänen ja läheisen voimavaroista. Jollekulle voi olla helpottavaa tietää altistuksesta etukäteen, jotta siihen voi henkisesti varautua. Joku taas voi hermoilla etukäteen niin paljon, että on helpompaa olla tietämättä.  

Tilanteen huomioiminen 

Kerrasta poikki -tavassa läheisen on hyvä varautua joidenkin päivien tai muutamien viikkojen taisteluun. Riittävätkö omat voimat siihen juuri nyt? Toisaalta aikaansaadut muutokset voivat helpottaa elämää merkittävästi.  

Myös sairastuneen elämässä voi olla muutakin stressiä. Silloin pienetkin pelot voivat olla vaikeita kohdata. Toisaalta tiettyjen hetkien tuomaa ylimääräistä motivaatiota kannattaa hyödyntää. Tällaisia voivat olla esimerkiksi leirikoulu, vanhojen tanssit, abiristeily tai valmistujaiset.  

Mistä on suurin hyöty? 

Altistustapa voidaan valita myös pelon aiheuttaman haitan mukaan. Tällöin aloitetaan asioista, jotka vievät toipumista eniten eteenpäin juuri nyt. Esimerkiksi suurennetaan annoskokoa, jotta ruuasta saisi enemmän energiaa, eikä yritetä tuoda uusia aineita ruokavalioon. Sairastuneen edistyessä ja toipumisen edetessä voi altistamistapaa muuttaa. 

Miten toteuttaa altistaminen? 

Kannattaa pyrkiä siihen, että altistus lopetetaan onnistumiseen eikä sairastunutta työnnetä sietorajan ulkopuolelle. Tällöin kokemus on hänelle palkitseva, etenkin jos hän on itse ollut altistamiseen halukas.  

Onnistumiset ruokkivat myös läheisen luottamusta omiin kykyihinsä toimia tukihenkilönä ja auttaa. 

Toisto saa aikaan tottumisen 

Samaa asiaa kannattaa toistaa monta kertaa erilaisissa tilanteissa. Jos tavoitteena on, että sairastunut käy pullakahvilla kahvilassa ystävänsä kanssa, voi hän ensin syödä pullan hoitoyksikössä yhdessä hoitajan kanssa. Myöhemmin hän voi toistaa saman läheisen kanssa.  

Sen jälkeen pullaa syödään kotona läheisen kanssa. Sitten siirrytään kahvilaan syömään pullaa läheisen kanssa. Kun edelliset sujuvat ilman ongelmia, on vuorossa pullan syöminen kahvilassa ystävän kanssa. 

Kun altistusta lisätään, ei kannata vaikeuttaa montaa asiaa kerrallaan.  

Toiminta altistustilanteessa 

Alussa ympäristön kannattaa olla häiriötön ja rauhallinen. Kannattaa kuitenkin panostaa keinoihin, joilla syömishäiriöajatuksia voi harhauttaa.  

  • Tehtävä palastellaan tarvittaessa pieniin osiin. Ei tule olettaa, että sairastunut selviäisi heti kaikesta. 
  • Tukihenkilön kannattaa toimia rauhallisesti ja epäröimättä. Hänen ei kannata sortua väittelemään altistuksen tarpeellisuudesta tai käydä kauppaa siitä, mikä riittää tai ei riitä.  
  • Jos sairastuneella on vaikeaa, osoitetaan hänelle empatiaa: ”Huomaan, että tämä on vaikeaa, mutta se on helpompaa ensi kerralla.” Heti perään kuitenkin kehotetaan jatkamaan toimintaa: ”No niin, otapa seuraava pala.”  
  • Mikäli sairastuneella on jokin tietty motivaattori, muistutetaan siitä tarvittaessa. Motivaattori voi olla esimerkiksi toive lähteä matkalle, jossa pitäisi pystyä syömään ulkona. 
  • Jos sairastunut käyttäytyy provosoivasti tai latelee loukkauksia, kannattaa tukihenkilön vetää ylle teflonpinta. 
  • Tukihenkilön tehtävänä on myös nähdä tilanne kokonaisuutena ja huomata onnistuneet asiat. Sairastunut usein näkee vain vaikeuksia ja epäonnistumisia. Mikäli sairastunut sietää kiittämistä, kiitetään nimenomaan yrittämisestä ja suunnataan katse tulevaisuuteen: ”Olit rohkea, kun yritit. Seuraavalla kerralla onnistut varmasti.” 

Miten ahdistuminen voi olla hyvästä? 

Vaikka syömishäiriötä ei haastettaisi, ahdistuu sairastunut joka tapauksessa tilanteista, joita arjessa tulee vastaan. Tällöin hän itse rajoittaa elämäänsä hallitakseen ahdistustaan. Seurauksena on taantuminen.  

Altistustilanteessa syömishäiriön tuottama ahdistus kohdistuu itse altistukseen eikä elämän perusasioihin. Näin sen seurauksena on edistyminen ja elinpiirin laajeneminen. Ahdistuksen lopputulema on positiivinen ja toipumista edistävä.  

Altistamista ei siis tarvitse vältellä siksi, että sairastunut saisi lepoa ahdistuksesta. 

Kuinka usein voi tai pitäisi altistaa?  

Mitä harvemmin altistamista tapahtuu, sen suuremmaksi kasvaa kynnys toteuttaa sitä. Altistaminen ei myöskään toimi siedätyksenä silloin, jos toistoa on liian vähän tai harvoin.  

Tilanteesta ja tavoitteista riippuen altistusta voidaan toteuttaa päivittäin tai viikoittain. 

Tukihenkilön teesit

  • Pysy keskittyneenä tehtävään, eli sairastuneen tukemiseen. Älä lähde mukaan harhautusyrityksiin, kuten väittelyihin. 
  • Arvioi, paljonko altistusta voi lisätä ja milloin kannattaa lopettaa.
  • Ohjaa eteenpäin.
  • Pysy myötätuntoisena vaikeissakin tilanteissa.