Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mikä on minun paikkani?

Näkemys itsestä muodostuu vahvasti suhteessa toisiin.

Eri ryhmät ja yhteisöt

Jokainen hahmottaa itseään osin sen kautta, millaisiin ihmisiin, ryhmiin ja yhteisöihin samaistuu. Jollekin voi olla tärkeää olla osa harrastusporukkaa. Toinen pitää tärkeänä kuulumista laajempaan yhteisöön tai joukkoon. Ryhmässä koettu kohtelu vaikuttaa myös käsitykseen itsestä.

Erilaiset roolit

Elämän aikana on myös useita erilaisia rooleja. Monet niistä ovat läsnä samaan aikaan: toimit erilaisilla tavoilla riippuen siitä, oletko koulussa, perheen kesken vai kavereiden kanssa.

Mikään yksittäinen rooli ei määrittele sinua tai sinun arvoasi. Mukautumiskyky ja omista tarpeista huolehtiminen auttavat toimimaan eri tilanteissa.

Minne minä kuulun?

Oman paikan voi ajatella olevan sellaisten asioiden ja ihmisten parissa, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Pohdi:

  • Millaiset asiat kiinnostavat ja innostavat sinua?
  • Millaista toimintaa arvostat?
  • Keiden seurassa viihdyt?
  • Ketä ihailet?

Muista

Kun tietää, mikä on itselle tärkeää, on helpompi toimia muiden kanssa ilman, että laiminlyö omia tarpeitaan. Tällöin on myös helpompaa suhtautua itseensä hyväksyvästi.