Mistä pakko-oireissa on kyse?

Pakko-oireet koostuvat pakkoajatuksista ja pakkotoiminnoista (eli rituaaleista). Pakkoajatukset ovat toistuvia itselle vieraita ahdistavia ajatuksia, joita on vaikea tai mahdoton saada mielestä pois tai painaa taka-alalle. Yleisiä pakkoajatuksia ovat esimerkiksi pelko tautien tarttumisesta esineisiin koskettaessa, pelko tai epäily toisen ihmisen satuttamisesta, itsepintaiset sairauspelot ja pakonomainen tarve pitää asiat tarkassa symmetrisessä järjestyksessä.

Pakkoajatukset ovat melko usein sisällöltään myös seksuaalisia tai väkivaltaisia, jolloin henkilöllä voi olla esimerkiksi pakonomainen toistuva pelko lyödä jotakuta tai hänen mieleensä voi tunkeutua itsepintaisia seksuaalisia mielikuvia, jotka tuntuvat itsestä sopimattomilta.

Pakkotoiminnot eli rituaalit voivat olla joko ulospäin näkyvää toimintaa tai mielensisäisiä ajatuksia. Tyypillisiä ulkoisena toimintana ilmeneviä pakkotoimintoja ovat esimerkiksi käsien pesu, esineiden symmetrinen järjestely ja toistuva tarkastaminen (esimerkiksi onko hella pois päältä). Myös tavaroiden pakonomaista keräilyä saattaa esiintyä. Mielessä tapahtuvia pakkotoimintoja ovat esimerkiksi rukoilu, laskeminen ja tiettyjen sanojen mielessä toistaminen. Keskeistä näille rituaaleille on niiden toistuvuus sekä se, että niitä tuntuu olevan vaikea tai mahdoton vastustaa.

Pakkoajatukset aiheuttavat usein voimakasta ahdistusta, jota yritetään vähentää erilaisilla rituaaleilla. Ahdistus helpottuukin yleensä rituaalin myötä, mutta vain hetkellisesti. Pakkotoimintojen takana on siis usein jokin ahdistava pakkoajatus. Alta löydät esimerkkejä pakkoajatuksista ja niihin liittyvistä pakkotoiminnoista.

Pakko-oireita voi esiintyä hyvin monella tapaa. Monilla esiintyy sekä pakkoajatuksia että pakkotoimintoja, mutta pakko-oireinen häiriö voi myös painottua näistä vain toiseen. Oireet voivat olla läsnä arjessa lähes jatkuvasti tai niitä voi esiintyä jaksoittain. Ihmisellä voi olla joko vain yhteen teemaan (kuten hygieniaan) liittyviä pakko-oireita tai oireiden sisältöjä voi olla lukuisia. Usein henkilö pystyy kuitenkin nimeämään esimerkiksi 1-3 yleistä teemaa, joihin suurin osa hänen pakko-oireistaan voidaan tiivistää. Vaikka tiettyjä yleisiä kuvauksia pakko-oireista voidaan antaa, ovat jokaisen ihmisen oireet aina viime kädessä hyvin yksilöllisiä.

Katso kokemusasiantuntijan kuvaus omista pakko-oireistaan.

Jokainen ihminen on joskus huolissaan esimerkiksi siitä, onko hän mahdollisesti jättänyt kahvinkeittimen päälle. Joku kerta hän saattaa jopa kääntyä työmatkalta takaisin tarkistaakseen asian. Toiset ihmiset ovat myös luonteeltaan huolellisempia, tarkempia, siistimpiä ja täsmällisempiä kuin toiset. Erilaiset pakkoajatuksiksi ja pakkotoiminnoiksi nimitetyt ilmiöt ovat siis lievempinä muotoina osa jokaisen ihmisen arkea ja toiset ihmiset ovat luonteeltaan taipuvaisempia tällaisiin ajatuksiin ja toimintoihin. Tällaisissa tapauksissa kyse ei kuitenkaan välttämättä ole pakko-oireisesta häiriöstä.

Pakko-oireisesta häiriöstä aletaan puhua, jos pakkoajatukset ja/tai -toiminnot:

• ovat vaikeita ja itsepintaisia, eikä niitä pysty vastustamaan vaikka yrittäisi.
• ovat liioiteltuja tai epätarkoituksenmukaisia tilanteeseen nähden. Henkilö myös yleensä tunnistaa oireensa järjenvastaisiksi ja haluaisi päästä niistä eroon.
• eivät tuota mielihyvää, vaikka pakkotoiminnot voivatkin lievittää hetkellisesti ahdistusta.
• aiheuttavat ahdistusta tai häiritsevät henkilön muuta elämää esimerkiksi viemällä liikaa aikaa. Pakkotoimintoihin saatetaan käyttää useita tunteja päivittäin, tai jopa suurin osa valveillaoloajasta.
• ovat kestäneet useamman viikon, yleensä jopa vuosia.

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii arvioilta kahdesta kolmeen prosenttiin aikuisväestöstä. Häiriö on yhtä yleinen miehillä ja naisilla, joskin sukupuoli vaikuttaa jonkin verran tarkempaan oirekuvaan ja oireiden alkamisikään.

Tämän omahoito-ohjelman kannalta ei kuitenkaan ole oleellista, onko sinulla diagnosoitu pakko-oireinen häiriö vai ei. Tärkeintä on, koetko itse pakko-oireesi ahdistavina tai elämää rajoittavina.

Arvioi nyt omien oireidesi vakavuutta täyttämällä pakko-oirekysely. Kirjoita saamasi pistemäärä muistiin, jotta voit seurata oireidesi kehittymistä omahoito-ohjelman aikana.

Katso kokemusasiantuntijan kuvaus pakko-oireisiin liittyvistä tunteista.

Voit halutessasi lukea lisää pakko-oireisesta häiriöstä esimerkiksi Mielenterveystalon tietoa diagnooseista -osiosta tai Terveysportin artikkelista Mikä on pakko-oireiden häiriö?

Pakko-oireinen häiriö alkaa yleensä murrosiässä tai nuorella aikuisiällä. Se voi kuitenkin alkaa myös jo lapsuudessa tai joskus vasta myöhemmälläkin iällä. Naisilla pakko-oireiden puhkeaminen aikuisuudessa voi liittyä raskauteen tai synnytykseen. Pakko-oireisen häiriön keskimääräinen alkamisikä on 19,5 vuotta.

Pakko-oireinen häiriö kehittyy yleensä hitaasti. Tyypillisesti häiriön kehittymisen jälkeen oireita esiintyy vaihtelevassa määrin vuosia tai vuosikymmeniä. Myöhemmällä iällä pakko-oireita esiintyy usein jaksoittain. Ne voivat kuitenkin myös säilyä samanlaisina vuodesta toiseen tai vähitellen pahentua. Asianmukaisella hoidolla voidaan helpottaa pitkäaikaisiakin oireita merkittävästi.

Perinnölliset tekijät ja erilaiset kuormittavat elämäntapahtumat näyttäisivät altistavan pakko-oireisen häiriön kehittymiselle. Myös oppimiskokemukset vaikuttavat pakko-oireiden kehittymiseen. Nämä oppimiskokemukset tapahtuvat tahattomasti, eikä ihminen siis tarkoituksella opettele pakko-oireiselle häiriölle altistavia toimintamalleja. Pakko-oireinen häiriö kehittyy hiljalleen, kun ihminen oppii yhteyden jonkin toiminnan ja ahdistuksen vähenemisen välillä. Pakko-oireinen häiriö syntyy, kun tätä toimintaa aletaan käyttää liiallisesti ahdistuksen helpottamiseen. Alla on kuvattu tämä oppimisprosessi tarkemmin.

Rituaalinomaiset toiminnot (kuten hellan tarkistaminen tai käsien pesu) vähentävät ahdistusta, mutta vain hetkellisesti. Pitkällä aikavälillä ahdistuksen tunteen välttely rituaalien avulla lisää ajatuksen ahdistavuutta entisestään. Näin syntyy pakko-oireita ylläpitävä noidankehä.

Toimivin tapa päästä irti omista pakko-oireista on irtautua niitä ylläpitävästä noidankehästä. Siksi oman pakko-oireita vahvistavan noidankehän tunnistaminen on oireiden voittamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Noidankehän alkaa seuraavasti:

Koska rituaalinomaisen toiminnon teho on lyhytaikainen, täytyy toiminto toistaa pian uudelleen. Lisäksi rituaalien teho laimenee ajan kuluessa. Hetkellisen helpotuksen saavuttamiseksi rituaalia täytyy siis jatkuvasti toistaa ja lisäksi tarvitaan jatkuvasti yhä enemmän rituaalien toistamista, jotta ahdistus lievittyisi. Lopulta rituaalinomainen toiminta voi täyttää jopa suurimman osan valveillaoloajasta, eikä epämukavuuden tunnetta saada siltikään poistettua. Näin noidankehä siis voimistuu vähitellen.

Noidankehä voimistuu seuraavasti:

Lyhyellä aikavälillä rituaalien käyttö siis vähentää ahdistusta, mutta pitkällä aikavälillä se johtaa pahenevaan kierteeseen, jossa rituaalit eivät enää helpota ahdistusta tarpeeksi. Koska mikään rituaali ei voi pitää ahdistusta poissa kovin kauaa, täytyy rituaalia suorittaa yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä synnyttää pakko-oireiden noidankehän.

Katso kokemusasiantuntijan kuvaus siitä, millaista välitöntä hyötyä rituaaleista oli ja millaista haittaa rituaaleista lopulta koitui?

​Pakko-oireiden alkamisesta hoitoon hakeutumiseen kuluu keskimäärin 7-10 vuotta. Tämä on iso ongelma, sillä pakko-oireet aiheuttavat merkittävää ahdistusta ja haittaavat elämää laaja-alaisesti. Niihin on myös saatavilla tehokasta hoitoa, joka olisi syytä aloittaa mahdollisimman varhain. Yksi syy hoitoon hakeutumisen viivästymiseen on oireisiin liittyvä häpeä.

Pakko-oireista häiriötä pidettiin aiemmin harvinaisena ja vaikeahoitoisena ongelmana. Tämä käsitys on kutienkin muuttunut. Sekä lääkehoidon että kognitiivisen käyttäytymisterapian on havaittu olevan tehokkaita pakko-oireisen häiriön hoidossa.

Pakko-oireita hoidettaessa ei välttämättä pyritä täyteen oireettomuuteen. Sen sijaan tavoitteena on vähentää oireita niin paljon kuin mahdollista sekä poistaa niiden aiheuttama kärsimystä ja kielteisiä vaikutuksia muuhun elämään. Hoito koostuu kahdesta keskeisestä tavoitteesta:

Vaikka lääkkeet eivät paranna pakko-oireista häiriötä, voivat ne lievittää hyvinkin merkittävästi sen oireita. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti myös masennuksen hoidossa käytettäviä SSRI-lääkkeitä sekä klomipramiinia. Myös useiden muiden psyykelääkkeiden ja niiden yhdistelmien käyttö on mahdollista. Lääkehoito alkaa vaikuttaa keskimäärin 10–12 viikossa ja sitä jatketaan ylläpitohoitona ainakin vuoden ajan oireiden lievityttyä.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia perustuu ajatukseen, että käyttäytyminen, ajatukset ja tunteet ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi muuttamalla omaa käyttäytymistään pystyy siis vaikuttamaan tunteisiinsa. Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään muuttamaan pakko-oireita ylläpitäviä käyttäytymis- ja ajatusmalleja ja tätä kautta lievittämään oireita. Tämä omahoito-ohjelma perustuu kognitiivisen käyttäytymisterapian keinoihin.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään murtamaan pakko-oireiden noidankehä korvaamalla rituaalit ja vältteleminen ahdistuksen kohtaamisella. Tämä tapahtuu vähitellen etenevien altistusharjoitusten avulla. Esimerkiksi hellan tarkistamisen toistoja vähennetään altistusharjoituksissa pikkuhiljaa ja opetellaan sietämään ahdistusta, joka syntyy tarkistamatta jättämisestä. Vähitellen erityisen merkityksen saaneeseen ajatukseen liittyvä ahdistus vähenee ja se opitaan kohtaamaan ilman rituaaleihin turvautumista. Askel askeleelta välttelyn tilalle opitaan toimivampia tapoja kohdata ahdistus ja samalla opitaan, että ahdistuksen tunteesta selviää ilman rituaaleihin turvautumista.

Pakko-oireiden noidankehä voidaan murtaa kohtaamalla ahdistus ilman rituaaleihin turvautumista:

Pakko-oireiden hoitoon on saatavilla myös nettiterapiaa, joka pohjautuu kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiin. Nettiterapiaan pääsee lääkärin lähetteellä.

Katso kokemusasiantuntijan terveisiä muille pakko-oireita kokeville.