Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

9. Tunnesäätelytaidot

Kun tunne valtaa mielen, heikentyy kyky ajatella selkeästi. Tunnetilojen säätelyä voi opetella. Säätelyn avulla opit valitsemaan paremmat toimintatavat.

Tunteet kuuluvat elämään, eikä niistä ole tarkoitus päästä eroon. Toisaalta ei kannata myöskään jäädä tunteiden armoille. Tunteiden säätely auttaa tavoittamaan viisaan mielen eli järjen ja tunteiden tasapainon. Sen avulla voi välttää harkitsematonta käyttäytymistä.

Tunnesäätelytaitojen tavoitteena on:

  • oppia ymmärtämään tunteita
  • vähentää haavoittuvuutta
  • lisätä positiivisia tunteita
  • oppia päästämään irti tuskallisista tunteista
  • oppia muuttamaan tunnetilaa toiminnan avulla. 

Seuraavaksi esitellään muutamia tunnesäätelytaitoja, kuten tunteiden ymmärtäminen, validaatio ja itsevalidaatio sekä tuskallisten tunteiden muuttaminen siten, että toimii toisin kuin tunne kehottaa.

Tunteiden ymmärtäminen

Tunteiden ymmärtäminen on tunteiden tunnistamista, havainnointia ja kuvailua. Usein jo pysähtyminen tunteen äärelle ja sen havainnointi sellaisena kuin se on vähentää tunteen voimaa ja vaikutusta. 

Pohdi ja tunnustele, mitä kehossasi tapahtuu: Mitä kehon tuntemuksia huomaat? Mitä ajatuksia tähän hetkeen liittyy? Mitä tunne viestittää sinulle? Minkälaiseen toimintaan tunne sinua yllyttää?

Validaatio ja itsevalidaatio

Validaatiolla tarkoitetaan oman tai toisen tunnetilan ymmärtämistä ja oikeuttamista. Itsevalidaatio on tunteesi – ja laajemmin koko itsesi – todesta ottamista. Validaation vastakohtia ovat ohittaminen, epäily, kyseenalaistaminen tai mitätöinti. 

Monet tunnesäätelyongelmista kärsivät ovat oppineet, että omissa tunteissa olisi jotain väärää. Se on voinut johtaa omien tunteiden ja ajatusten ohittamiseen ja niiden pitämiseen merkityksettöminä tai virheellisinä. Tällainen itsen ohittaminen, itse-epäily ja mitätöinti voi estää tunnistamasta omia ajatuksia ja tunteita.

Harjoittele itsevalidaatiota

Jos haluat vahvistaa kykyäsi säädellä tunteita, on itsesi todesta ottaminen ensimmäinen askel. Se tapahtuu harjoittelemalla itsevalidaatiota. Voit opetella sanomaan itsellesi esimerkiksi: ”Se mitä tunnen ja koen, on pätevää, oikeutettua ja ymmärrettävää. Vaikka toinen olisi eri mieltä, on tämä minun kokemukseni ja sellaisenaan oikea.”

Mitä tarkemmin kuvaa itselleen tunteitaan ja ajatuksiaan, sitä helpompi on ottaa itsensä todesta. Esimerkiksi syyttävä ajatus ”olen paska” ei kuvaa mitään ja lisää pahaa oloa. 

Kun kuvaa tunnetilan selvemmin, esimerkiksi pohtimalla ”olen pettynyt itseeni, kun en osannut vastata tehtävään siten kuin olisin halunnut”, on omaa tunnetilaa ja itseä helpompi validoida.

Tuskallisista tunteista irti päästäminen

Taisteleminen tunteita vastaan tai yritys sulkea niitä pois voi lisätä tunteen aiheuttamaa kärsimystä. Tuskallisista tunteista on mahdollista päästää irti tietoisen läsnäolon taitojen avulla.

Kokeile seuraavia keinoja:

  • Havaitse tunteen läsnäolo, ja asetu tarkastelemaan sitä.
  • Anna itsesi kokea tunne sellaisena kuin se on. Sinun ei tarvitse yrittää päästä siitä eroon tai pitää siitä kiinni.
  • Muistuta itseäsi siitä, että et ole yhtä kuin tunteesi. Tunteen mukaisesti ei tarvitse toimia. Voit myös muistella hetkiä, jolloin tunsit jotain muuta.
  • Älä tuomitse tunteitasi. Ole salliva ja suvaitsevainen tunteitasi kohtaan, ja pyri hyväksymään ne ehdoitta.

Toimiminen toisin kuin tunne kehottaa

Tunteilla on tarkoituksensa. Ne auttavat pysymään hengissä sekä sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja muutoksiin, joita elämässä on. Pelko varoittaa vaarasta, kiukku auttaa puolustamaan omia rajoja ja syyllisyys muistuttaa arvoista. 

Joissain tilanteissa tunteen mukaan toimiminen voi olla haitallista. Joskus tunne perustuu aiemmin koettuihin asioihin, mutta on nykytilanteeseen sopimaton. Silloin tunne ei auta sopeutumaan, vaan tuottaa uutta kärsimystä.

Tällaisissa tilanteissa on viisasta vähentää tunnetilan voimakkuutta aktiivisesti, ja toimia päinvastoin kuin tunne kehottaa. 

Tunnetta vastoin toimiminen paljastaa ensisijaisen tunteen

Mikäli varhaisissa vuorovaikutussuhteissa lapsen tunnekokemuksia toistuvasti vähätellään tai mitätöidään, oppii lapsi kokemaan häpeää, syyllisyyttä tai huonommuutta, vaikka esimerkiksi suru olisi asiaankuuluva tunne. Toistuvien mitätöintien seurauksena lapsi oppii piilottamaan surun kokonaan ja kokemaan sen tilalla häpeää. 

Tällöin voi aikuisenakin kokea häpeää silloin, kun oikeasti kokee surua. Suru jää ikään kuin piiloon häpeän taakse. Koska häpeä on silloin nykyhetkeen sopimaton tunne, on viisasta toimia toisin kuin häpeä kehottaa. On tärkeää pyrkiä tunnistamaan ja sallimaan häpeän taakse jäävä tilanteeseen sopiva tunne.

Tuskallisten tunteiden muuttaminen toimimalla vastoin tunnetta

Seuraavassa on esimerkkejä tunteiden aiheuttamista toimintayllykkeistä ja ehdotuksia siitä, kuinka voi toimia toisin kuin tunne kehottaa.

Pelko

Arvioi ensin, sopiiko tunne tilanteeseen. Pelon tehtävä on varoittaa vaarasta ja auttaa olemaan valppaana silloin, kun uhka kohdataan.

  • Auttaako tunne sinua sopeutumaan tilanteeseen?
  • Onko tilanne oikeasti vaarallinen?
  • Uhkaako jokin turvallisuuttasi tai henkeäsi?
  • Mikäli tunne on tilanteeseen sopiva, poistu tilanteesta.
Toimintayllyke

pako, välttäminen

Mikäli tunne ei ole tilanteeseen sopiva, kokeile toimia toisin kuin pelko kehottaa
  • Tee rohkeasti asioita, joita pelkäät tehdä.
  • Lähesty pelkäämiäsi tilanteita, paikkoja ja ihmisiä.
  • Tee asioita, joita olet vältellyt.
  • Tällä tavoin elämänhallinnantunteesi voi lisääntyä.

Syyllisyys ja häpeä

Arvioi ensin, sopiiko tunne tilanteeseen.

  • Auttaako tunne sinua sopeutumaan tilanteeseen?
  • Huomaatko tehneesi jotain, josta syyllisyys tai häpeä on luonnollinen seuraus?

Mikäli tunne on perusteltu, korjaa virheesi pyytämällä tarvittaessa anteeksi tai hyvittämällä tekosi. Sitoudu toimimaan niin, että jatkossa vastaavaa ei tapahdu. Pyri hyväksymään tekosi seuraukset, ja päästä tunteesta vähitellen irti.

Toimintayllyke

vetäytyminen, kätkeytyminen, välttely

Mikäli tunne ei ole tilanteeseen sopiva, kokeile toimia toisin kuin syyllisyys ja häpeä kehottavat
  • Jatka sen tekemistä, mikä aiheutti syyllisyyden- tai häpeäntunteen.
  • Älä välttele syyllisyyttä tai häpeää aiheuttavia asioita, vaan lähesty niitä.

Suru

Arvioi ensin, sopiiko tunne tilanteeseen. Suru on luonnollinen reaktio silloin, kun on menettänyt jotain itselleen merkityksellistä. Suruntunne auttaa hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan, jotka voivat tarjota lohdutusta. Surun ilmaiseminen lisää muiden lämpimiä tunteita surevaa kohtaan.

  • Auttaako tunne sinua sopeutumaan tilanteeseen?
  • Onko tapahtunut jotain, mikä tekee sinut surulliseksi?
  • Oletko menettänyt jotain sinulle tärkeää?

Mikäli tunne sopii tilanteeseen, pyri hyväksymään se sellaisenaan. On hyvä surra silloin, kun on surun aika. Tällöin tunteet tulevat koetuksi ja auttavat sinua sopeutumaan tilanteeseen.

Toimintayllyke

vetäytyminen, välttely

Mikäli tunne ei ole tilanteeseen sopiva, kokeile toimia toisin kuin suru kehottaa
  • Ole aktiivinen ja hakeudu ihmisten pariin.
  • Tee asioita, joista saat iloa ja mielihyvää tai jotka lisäävät pätevyyden kokemustasi ja itseluottamustasi.
  • Tämä on perusteltua esimerkiksi silloin, kun kyse on surun sijaan masennuksesta.

Viha

Arvioi ensin, sopiiko tunne tilanteeseen.

  • Auttaako tunne sinua sopeutumaan tilanteeseen?
  • Onko tapahtunut jotain, mikä tekee sinut vihaiseksi?
  • Onko sinua tai läheistäsi vastaan hyökätty?
  • Mikäli tunne sopii tilanteeseen, pyri hyväksymään tunne sellaisenaan ja tarvittaessa puolusta itseäsi tai läheistäsi.
Toimintayllyke

hyökkääminen, puolustautuminen, tiuskiminen

Mikäli tunne ei ole tilanteeseen sopiva, kokeile toimia toisin kuin viha kehottaa
  • Hyökkäämisen sijaan lähesty lempeästi henkilöä, jolle olet vihainen.
  • Yritä olla ymmärtäväinen ja empaattinen häntä kohtaan sen sijaan, että syyttelisit häntä.

Harjoitus: Toimi toisin kuin tunne kehottaa

Miksi?

Opit toimimaan toisin kuin tunneyllykkeet kehottavat.

Miten?

Havainnoi tunteitasi oheisten kysymysten avulla, ja mieti, miten voisit toimia toisin. Arvioi myös olotilaasi tämän jälkeen.

Loading ...

Harjoitus: Omat tunnesäätelytavoitteeni

Miksi?

Tunnistat omia tunnesäätelytaitojasi ja tiedät, mitkä niistä palvelevat sinua parhaiten. Tiedät myös, mitä taitoja haluaisit harjoitella lisää.

Miten?

Vastaa tehtävän kysymyksiin joko kirjoittaen tai pohtien.

Loading ...