Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mitä lievät harhat ja harhaluulot ovat?

Lievät harhat ja harhaluulot ovat yleisiä. Ne voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin.

1. Aistivääristymät ja aistiharhat

Aistivääristymät ja aistiharhat voivat liittyä mihin tahansa aistiin.

Aistivääristymät

Aistivääristymissä havainnot ovat muuntuneita tai vääristyneitä.

Aistivääristymät voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia:

  • Jokin asia voi näyttää esimerkiksi isommalta, pienemmältä tai eriväriseltä.
  • Jokin normaali ääni voi kuulostaa erilaiselta.
  • Hajut ja maut voivat muuttua, vaimeta tai olla vääriä.
  • Iholla voi tuntua outoja tuntemuksia, kuten pistelyä, poltetta, kylmyyttä tai koskettelua.

Aistiharhat

Aistiharha tarkoittaa sitä, että havaitsee jotakin, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Aistiharhoista käytetään myös nimeä hallusinaatio.

Aistiharhat voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia:

  • Voi nähdä jotakin, jota ei ole olemassa.
  • Voi kuulla jotakin, mitä muut eivät kuule.
  • Voi haistaa tai maistaa jotakin, joka ei ole todellista.
  • Voi tuntea jotakin, jota ei todellisuudessa ole olemassa.

2. Harhaluulot

Harhaluulot ovat ajatuksia ja uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Ne liittyvät yleensä tavallisiin asioihin.

Harhaluulojen voimakkuus voi vaihdella lievästä epäilystä täyteen vakuuttuneisuuteen.

Epäluuloisuus

Korostunut epäluuloisuus muita kohtaan on tavallinen oire. Tähän voi liittyä huolta siitä, että on muiden pahantahtoisuuden kohteena.

  • Voi perusteetta tuntua siltä, että muilla on jotain pahoja ajatuksia, suunnitelmia tai aikomuksia itseä kohtaan.
  • Voi tuntua siltä, että joku seuraa tai tarkkailee.

Oudot ajatukset

Omat ajatukset voivat tuntua oudoilta, muuttuneilta tai vierailta.

  • Voi tuntua siltä kuin joku laittaisi ajatuksia päähän.
  • Voi olla kokemus, että joku muu voi lukea tai kuulla omia ajatuksia.

Suuruuskokemukset

Joillakin on suuruuskokemuksia.

  • Voi kokea olevansa aivan erityinen ja erinomainen.
  • Voi ajatella olevansa joku aivan muu kuin oikeasti on.

3. Muut psykoottistyyppiset oireet

Lievien harhojen ja harhaluulojen lisäksi voi olla myös sekavaa ja hajanaista oloa.

  • Ajattelu voi olla vaikeaa.
  • Puhuminen voi olla hankalaa. Sanat ja voivat mennä sekaisin.
  • Toiminta voi olla sekavaa ja vaikeutunutta.

Muista

Lieviä harhoja voi esiintyä kaikilla aisteilla. Myös seuraamiskokemukset, oudot ja vieraat ajatukset sekä sekava ja hajanainen olo ovat tyypillisiä oireita.