Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten oireisiin kannattaa suhtautua?

Sillä on merkitystä, miten itse suhtautuu erikoisiin kokemuksiin. Jos niitä pitää katastrofina, todellisina tapahtumina tai merkkinä mielenterveyden menettämisestä, voivat ne ahdistaa ja rajoittaa elämää.

Psykoottistyyppiset oireet herättävätkin usein ahdistusta ja häpeää, vaikka ne ovat tavallisia.

Ahdistuksen määrään vaikuttaa se, miten kokemuksiin suhtautuu. Neutraali ja hyväksyvä suhtautuminen auttaa pärjäämään oireiden kanssa. Usein se myös vähentää oireiden ahdistavuutta.

Kun oireisiin suhtautuu neutraalin hyväksyvästi, aiheuttavat oireet vähemmän haittaa koulunkäynnille, harrastuksille ja kaverisuhteille.

Jokainen tulkitsee asioita omalla tavallaan

Tilanne, jonka joku kokee pelottavana, ei herätä toisessa mitään erityisiä tunteita. Sama pätee lieviin harhoihin ja harhaluuloihin.

Kuuloharha voi herättää jollekin todella ahdistavia ajatuksia, kuten ”olen menettämässä mielenterveyteni” tai ”minulle huudellaan ilkeyksiä”. Toinen taas voi kokea samanlaisen kuuloharhan merkityksettömänä ja ajatella, että ”kuulin vain omiani”.

Muista

Jokainen voi opetella tunnistamaan oireiluaan. 

Oireisiin voi myös opetella suhtautumaan neutraalimmin. Silloin ne todennäköisesti tuntuvat vähemmän ahdistavilta.