Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

1. MISTÄ ON KYSE?

On tavallista, että välillä on kummallinen olo. Mieleen voi tulla outoja ajatuksia tai pelkoja. Joskus ympäristö voi tuntua muuttuneelta ja omiin aisteihin on vaikea luottaa.

Tällaisia lieviä harhoja kutsutaan psykoottistyyppisiksi oireiksi. Välillä nämä tuntemukset voivat olla voimakkaita ja välillä taas lieviä tai kokonaan poissa. Joskus on helppo havaita, että olo johtuu elämäntilanteesta tai jostain tietystä tapahtumasta. Joskus taas outo olo tulee kuin itsestään.

Kaikilla on ajoittain hetkiä, jolloin vointi ei ole hyvä. Ajatukset voivat olla ahdistavia tai häiritseviä. Olo saattaa olla fyysisestikin huono. Monesti tällaiset olotilat menevät itsestään ohi lyhyen ajan kuluessa. Niitä ei tule sen enempää ajatelleeksi, tai ne eivät rajoita normaalia elämää.

Joskus taas olo voi olla niin hankala, että arjesta on haastavaa selviytyä.

Pelot, harhat ja oudot ajatukset

Pelkojen, harhojen ja outojen ajatusten myötä esiintyy usein masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. On myös melko yleistä, että olo on korostuneen epäluuloinen tai pelokas. 

Voi myös kokea vääristyneitä aistihavaintoja tai harhoja. Esimerkiksi äänet tai näköhavainnot voivat muuttua oudoiksi. Joskus myös havaitsee jotain, mitä ei todellisuudessa ole olemassa.  

Keskittyminen voi olla vaikeaa, ja olo voi olla sekava tai epätodellinen. Joskus tuntuu siltä, että ajatukset kulkevat outoa rataa. 

Monesti tällaisista kokemuksista on vaikea puhua, ja avun hakeminen voi tuntua hankalalta.  

On tyypillistä pohtia

  • Mitä muut ajattelevat minusta?
  • Olenko menettämässä mielenterveyteni?
  • Kadotanko kokonaan kontrollin itsestäni?
  • Joudunko psykiatriseen sairaalaan?

Mitä minulle tapahtuu?

Oudolta tuntuvat kokemukset eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita, että olisit sairastumassa vakavasti. On myös harvinaista, että kosketus todellisuuteen katoaa kokonaan. Vakavakin todellisuudentajun horjuminen voi olla vain väliaikaista.

Avun hakeminen

On tärkeää uskaltaa hakea apua kokemuksiin, jotka huolestuttavat sinua. Apu ja hoito suunnitellaan yhdessä kanssasi ja toiveesi pyritään ottamaan huomioon. Tämä omahoito-ohjelma on hyvä ensimmäinen askel.