Siirry pääsisältöön

Nuorten koulunkäynnin ja opiskelun haasteet

Koulunkäynnin ja opiskelun ongelmat voivat johtua useasta eri syystä. Näitä ovat esimerkiksi väsymys, kuormitus, hankala elämäntilanne, mielenterveyden haasteet tai oppimisvaikeudet.

Väsymys ja kuormitus

Väsyneenä on usein vaikea tarttua toimeen tai keskittyä, jolloin koulutyö häiriintyy herkästi. Siksi onkin tärkeää huolehtia riittävästä levosta ja arjen tasapainosta. Unen ja levon laatu voi myös vaikuttaa mielialaan, ja mieliala vastaavasti uneen ja jaksamiseen. 

Koulutehtävien teko voi olla kuormittavaa myös hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Moni kokee työmäärän raskaaksi. Myös paineet omasta suoriutumisesta ovat yleisiä.

Jaksamiseen vaikuttaa myös muu arki, kuten perhetilanne, kotityöt ja vapaa-ajan aktiviteetit.

Mieli on maassa tai huolet painavat 

Kaikki kohtaavat jossain vaiheessa elämää erilaisia haasteita, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi surua, ärtymystä, ahdistusta tai mielialan laskua.

Paha olo voi johtua monista eri syistä, joita ei ole aina helppo tunnistaa itse. Motivaatio voi olla hukassa ja keskittyminen koulussa saattaa kärsiä.

Kouluun meno jännittää tai pelottaa 

Esimerkiksi tunnilla vastaaminen, ryhmätöiden tekeminen, koulun ruokalassa oleminen ja välituntitilanteet herättävät monissa jännitystä, ahdistusta tai jopa pelkoa.

Myös kiusaaminen on tavallinen syy sille, että kouluun meno ahdistaa tai pelottaa.

Oppimisvaikeudet 

Jos oppimisessa on jatkuvasti haasteita, voi olla tarpeen selvittää oppimisvaikeuksien mahdollisuutta.

Muista kuitenkin, että haasteet eivät välttämättä johdu oppimisvaikeuksista, vaan niiden taustalla voi olla muitakin syitä. Haasteet näkyvät myös usein eri tavoin eri ikäisillä.

Oppimisvaikeuksista saattavat kertoa esimerkiksi seuraavat haasteet:

  • tavanomaista hitaampi lukeminen
  • luetun ymmärtäminen tai luetun asian muistaminen on usein hankalaa 
  • kirjoittamisessa tulee usein virheitä 
  • pitkien sanojen lausuminen on hankalaa 
  • toisen puheen ymmärtäminen tuottaa usein haasteita 
  • vieraiden kielten oppiminen on hyvin hankalaa 
  • keskittyminen opetukseen on hyvin hankalaa 
  • asioiden tekeminen jää toistuvasti kesken 
  • jatkuvat huolimattomuusvirheet
  • kertotaulujen oppiminen tai päässälasku ei suju
  • kellon tai kuukausien oppimisessa on haasteita 
  • päivämäärät tai kellonajat menevät usein sekaisin 
  • oikea ja vasen menevät usein sekaisin 
  • usein eksyminen tai selvät haasteet suuntien hahmottamisessa

Oppimisen vaikeudet vaikuttavat usein itsetuntoon. Monelle tulee riittämätön tai kelpaamaton olo, kun vertaa itseään luokkakavereihin ja muiden menestymiseen.

Oppimisen vaikeudet ovat kuitenkin yleisiä. Jopa joka viidennellä ihmisellä on jonkinlainen vaikeus oppimisessa. 

On tärkeää muistaa, että oppimisen vaikeudet eivät tarkoita, että on huonompi kuin muut. Kaikilla on omat vahvuutensa. Oppimisen vaikeuksiin on myös saatavilla tukea.  

Milloin ja mistä apua?

Apua on aina syytä hakea matalalla kynnyksellä.

Jos paha olo tai voimattomuus pitkittyy, voi olla kyse esimerkiksi uupumuksesta, apua vaativasta hankalasta elämäntilanteesta, masennuksesta, ahdistushäiriöstä tai muista mielenterveyden haasteista.

Kerrothan tilanteestasi läheiselle aikuiselle. Vaikeuksista voi keskustella myös ammattilaisen, kuten opettajan, kuraattorin, terveydenhoitajan tai psykologin kanssa.

Voit kokeilla myös tältä sivustolta löytyviä omahoito-ohjelmia itsenäisesti tai yhdessä aikuisen kanssa. 

Koulunkäynnin ja opiskelun haasteiden kohdalla apua kannattaa hakea etenkin, jos  

  • aamulla on vaikea nousta sängystä 
  • koulusta tulee paljon poissaoloja 
  • koulumenestys laskee huomattavasti 
  • koulutöiden kanssa on jatkuvasti vaikeuksia tai työmäärä tuntuu liialliselta 
  • mieliala on jatkuvasti matala, ahdistunut tai ärtyisä 

Omahoito-ohjelmat tueksi

Voit myös tutustua nuorille suunnattuihin omahoito-ohjelmiin. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. Niiden avulla voi oppia ymmärtämään omaa tilannettaan ja oireitaan paremmin. Ohjelmien harjoitusten avulla voi lievittää vaikeaa oloa, löytää keinoja sujuvampaan arkeen ja harjoitella rentoutumista.

Esimerkiksi seuraavista voi olla apua.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Chillaa-appi nuorille

Chillaa-appi tuo apua ahdistukseen, jännitykseen ja stressiin sekä auttaa itsevarmuuden kehittämisessä.

  • aina taskussasi tukena
  • ei kirjautumista
  • rentoutus- ja mindfulness-harjoituksia
  • vinkkejä kiperiin tilanteisiin
  • tsemppiä muilta nuorilta

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Nuorten sosiaalisen ahdistuneisuuden nettiterapia on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille. Muut nettiterapiat ovat tarkoitettu yli 16-vuotiaille.

Sinua saattaa kiinnostaa myös