Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Millainen jättäjän tilanne on?

Eron kohdatessa ihminen yrittää ymmärtää, miksi eroon päädyttiin, ja tulla toimeen voimakkaiden tunteidensa kanssa.

Eropäätöksen tekijä

Yleensä suhteen päättävä osapuoli on miettinyt eroa pitkään. Eropäätökseen on voinut vaikuttaa myös uusi suhde.

Tunteet voivat vaihdella

Päätös on saattanut olla hyvin vaikea, ja tunnelmat voivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Monet epäilevät ratkaisuaan ja käyvät sitä läpi vielä eron jälkeen. Saatat kokea pelkoa, helpotusta, kärsimättömyyttä, epäilyä ja syyllisyyttä.

Syyllisyys ja huonommuudentunne

Syyllisyys vaikuttaa itsetuntoon. Mielikuva itsestäsi saattaa muuttua huonommaksi. Saatat ajatella esimerkiksi ”Olen paha ihminen”, "Miksi en pystynyt rakastamaan häntä?" tai "Miksi rakastuin toiseen?”

Jättäjä ei ole välttämättä ajatellut itseään ihmisenä, joka eroaa tai hakee eroa. Voi olla, että jätetty on vihainen tai niin huonossa kunnossa, että syyllisyys painaa entistäkin enemmän.

Ihmissuhteet ovat vapaaehtoisia

Kun itsetunto on alhaalla, on hyvä muistaa, että kahden aikuisen ihmisen liitto perustuu tahtoon elää elämää yhdessä. Tahto on vapaaehtoista, ja jokaisen ihmisoikeuksiin kuuluu myös mahdollisuus lähteä pois suhteesta.

Toisaalta päällimmäisenä voi olla helpotuksentunne. Pitkään jatkunut epätietoisuus helpottaa, ja olet valmis tekemään käytännön ratkaisuja.

On hyvä muistaa

Vaikka itse olisit helpottunut, voi puolisosi olla vielä shokkivaiheessa. Hän yrittää vasta mieltää, mitä on tapahtunut. Anna toiselle aikaa ymmärtää, mistä on kysymys.

  • Vastaa puolisosi kysymyksiin eron syistä. Olet varmasti jo itse miettinyt niitä paljon. Hän tarvitsee vastauksia päästäkseen eroprosessissa eteenpäin.
  • Älä peittele suruntunteitasi. Jätetyn itsetunto kokee kovan kolauksen. Hänen on tärkeä huomata, että suhde ei ole ollut yhdentekevä sinulle. On eheyttävää huomata, että myös toinen kärsii ja että päätös on ollut vaikea.

Seuraavalla videolla Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kertoo eropäätöksen tehneelle asioista, joita kannattaa tilanteessa huomioida.