Omahoito-ohjelma
Palaudutko riittävästi?
Riittävä palautuminen lisää tyytyväisyyttä elämään, parantaa suorituskykyä ja ehkäisee uupumusta. Ilman palautumista stressi kasautuu. Se voi johtaa työhyvinvoinnin ja työkyvyn heikkenemiseen sekä terveysongelmiin.
Mukavakin työ vaatii ponnisteluja, jotka edellyttävät palautumista.
Muista
Vapaa-ajan tarkoitus ei ole pelkästään työstä palautuminen. Voimavaroja on tärkeä olla myös itselle merkitykselliseltä tuntuvan elämän elämiseen.
Ylikuormituksen noidankehä
On tavallista, että kuormittuneena alkaa karsia vapaa-ajan menoja ja tekemisiä. Ne kuitenkin palauttaisivat voimavaroja ja toisivat elämään mielekkyyden tunnetta. Alipalautuneena seuraavan päivän työt tuntuvat raskaalta. Näin voi syntyä uupumukseen johtava noidankehä.
Työ tuntuu kuormittavalta
Ei palauttavia asioita vapaa-ajalla
Voimavarat eivät palaudu
Palautuminen on muutakin kuin lepoa
Palautumista on aktiivista ja passiivista. Palautumiseen tarvitaan riittävästi unta, lepoa ja rentoa olemista.
Monille myös läheisten seurassa vietetty aika, itselle merkityksellisten asioiden tekeminen ja uusien asioiden oppiminen parantavat työstä palautumista. Ne myös lisäävät elämään merkityksellisyyden tunnetta.
Työasioista irrottautuminen
Mukavatkaan tekemiset eivät välttämättä palauta, jos mieli pyörii työasioissa. Työasioista irrottautuminen edistää palautumista. Onko sinulla jokin tapa tai rutiini, joka auttaa irrottautumaan työajatuksista työpäivän päätteeksi? Sopiva rutiini voi olla esimerkiksi kävely tai pyöräily työpaikalta kotiin, ruoanlaitto, harrastus tai vaikka lukuhetki.
Palautumista työpäivien aikana ja välissä
Alle on listattu erilaisia tapoja lisätä palauttavia hetkiä työpäiviin ja vapaa-aikaan. Löytyykö listasta työhösi ja vapaa-aikaasi sopivia keinoja? Muista, että varmuuden keinon toimivuudesta saa vasta kokeilemalla.
Muista, että moni palauttavalta vaikuttava tekeminen voi kuormittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi alkoholinkäyttö tai somen selaaminen.
Keinoja tukea palautumista työssä
- Taukojen pitäminen
- Ergonomiasta huolehtiminen
- Priorisointi, delegointi ja tehtävien rajaaminen
- Osaamisen kehittäminen
- Yhteisöllisyys ja sosiaaliset kontaktit
Keinoja tukea palautumista vapaalla
- Riittävä nukkuminen
- Terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio
- Sopiva määrä fyysistä aktiivisuutta
- Ajan viettäminen luonnossa
- Mielekkäät harrastukset
- Ajanvietto perheen ja ystävien kanssa
Muista henkinen hyvinvointi
- Kuuntele itseäsi. Pyri tunnistamaan stressin oireet ajoissa ja hyväksy omat rajasi.
- Tietoisuustaidot voivat auttaa keskittymään hetkeen ja vähentämään stressiä.
- Älä epäröi kääntyä ammattilaisen puoleen, jos koet, että omat keinot eivät riitä.
- Tarvittaessa selvitä, onko joustava työaika tai etätyön tekeminen mahdollista.
- Huolehdi työ- ja loma-aikojen tasapainosta.
- Pohdi, sisältääkö vapaa-aikasi ja lomanviettosi hyvinvointiasi tukevia asioita.
Työnantajan tuki palautumiseen
On tärkeää, että työpaikoilla ymmärretään palautumisen merkitys koko työyhteisölle. Liiallinen työkuormitus ja jatkuva kiire heikentävät hyvinvointia ja tuottavuutta.
Työyhteisössä kannattaa sopia toimintatavoista työssä ja vapaa-ajalla. Esimerkiksi ylimääräinen viestiminen voi häiritä ja siten kuormittaa.
Työnantajat voivat tukea palautumista muun muassa tarjoamalla joustavuutta työaikoihin, kannustamalla taukoihin ja edistämällä hyvää työilmapiiriä. Liialliseen kuormitukseen puuttuminen on esihenkilön velvollisuus. Apua tilanteen parantamiseen voi saada myös työsuojeluvaltuutetulta ja työterveyshuollosta.
Muista
Kuormituksesta on tärkeä palautua, jotta voimavarat eivät ehdy. Palautuminen edellyttää sekä riittävää lepoa että itselle mieluisten asioiden tekemistä.