Omahoito-ohjelma
2. TYÖKALUJA
Oman hyvinvoinnin parantaminen edellyttää muutoksia: uusien asioiden kokeilemista, vanhojen asioiden tekemistä toisin tai toimimattomien asioiden tekemisen lopettamista.
Harjoitukset ovat tärkein osa omahoito-ohjelmaa
On tärkeää, että tiedon lukemisen lisäksi teet myös harjoituksia. Pohdintatehtävissä vastausten kirjoittaminen vastauskenttiin tai paperille on yllättävän tehokas tapa saada uutta näkökulmaa omaan tilanteeseen.
Harjoitusten kautta
- muutut lukijasta aktiiviseksi tekijäksi
- otat askelia oman tilanteesi parantamiseksi
- pääset kartoittamaan ja miettimään ratkaisuja omaan tilanteeseesi.
Materiaaleihin pääset käsiksi kellon ympäri paikasta riippumatta. Voit tallentaa mieluisia harjoituksia esimerkiksi tietokoneesi kirjanmerkkeihin tai ottaa kuvakaappauksia puhelimellasi.
Keinoja kohti muutosta
Hyvä uutinen on, että työhyvinvointiaan voi parantaa monenlaisin keinoin. Avaimet onnistumiseen ovat sinulla itselläsi, sillä olet tilanteesi paras asiantuntija.
Seuraavaksi opit keinoja, joiden avulla voit vahvistaa työhyvinvointiasi. Osa niistä voi olla sinulle entuudestaan tuttuja, osa taas uusia. Osaa olet ehkä jo kokeillut, osa on odottanut vielä sopivaa hetkeä.
Toivottavasti löydät itsellesi sopivia keinoja, joita voit arjessasi hyödyntää. Jo se on merkittävää, että luet tätä tekstiä. Se kertoo, että olet pysähtynyt miettimään tilannettasi ja toivot muutosta.
Miten harjoituksia tehdään?
Mistä aloitan?
Voit tutustua niihin missä järjestyksessä haluat tai valita vain itsellesi sopivimmat.
Sinun kannattaa ottaa muistiin harjoitukset, jotka koet erityisen toimiviksi. Siten voit palata niihin uudelleen.
Paljonko varaan aikaa?
Harjoituksille on tärkeää varata riittävästi aikaa. On tärkeää, että teet niitä, vaikka se välillä tuntuisi haastavalta.
Joitakin harjoituksia on hyvä toistaa riittävän monta kertaa, jotta tekemistäsi muutoksista tulee kestävämpiä.
Seuraavalla videolla (1:21) saat vinkkejä omahoito-ohjelman harjoitusten tekemiseen. Samalla kuulet, miksi harjoitteluun kannattaa sitoutua.
Anna aikaa muutokselle
Opit tässä osiossa keinoja elämäntilanteesi tasapainottamiseen, työhyvinvointisi vahvistamiseen, palautumisesi parantamiseen ja hankalien keskustelujen aloittamiseen. Aiheet ovat monimutkaisia, ja jos muutokset olisivat helppoja, olisit tehnyt ne jo. Anna siis itsellesi lupa kokeilla ja hapuilla.
Muista, että motivaatio asioiden muuttamiseen vaihtelee. Myös voimia muutoksen toteuttamiseen voi välillä olla enemmän, joskus taas vähemmän. Muista, että tämä vaihtelu on luonnollista.
Tee silti sopimus itsesi kanssa: kokeile tämän omahoidon ohjeita ja arvioi vasta myöhemmin niiden hyödyllisyyttä.