Omahoito-ohjelma
4. Lisää työn mielekkyyttä
Työn muokkaamista itselle mielekkäämmäksi kutsutaan työn tuunaamiseksi. Sen on havaittu edistävän luovuutta ja vähentävän irtisanoutumisaikeita nykyisestä työstä. Sitä siis kannattaa kokeilla!
Harjoitus: Työn tuunaaminen
Miksi?
Työtä on usein mahdollista ja hyödyllistä muokata itselle mielekkäämmäksi. Työn sisällöt ja tekemisen tavat usein noudattavat toistuvaa kaavaa, ja uudenlaisten asioiden kokeileminen virkistää.
Tässä harjoituksessa pohditaan, kuinka voisit lisätä työpäivääsi mielekkyyden tunnetta.
Miten?
Suunnittele itsellesi kokeilu, joka voisi lisätä työsi mielekkyyttä.
Etsi ensin muokkauksen kohde. Muokkaus voi liittyä esimerkiksi työn sisältöihin, työnteon tapoihin, työpaikan ihmissuhteisiin tai oman näkökulman vaihtamiseen.
Työympäristö vaikuttaa siihen, mitä asioita voi muokata. Alla on listattu ideoita työn muokkaamiseen. Valitse listalta vähintään yksi asia, jota kokeilet.
Muista
Työhyvinvointiin vaikuttaa sekä työympäristö että oma toiminta.
- Koska työympäristöt muuttuvat hitaasti, kannattaa omaa toimintaa kyseenalaistaa. Kokeile välillä uudenlaisia tapoja työskennellä.
- Uuden oppiminen ja myönteisen vuorovaikutuksen lisääminen tekevät työstä mielekkäämpää.