Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mitä ovat työttömyyden sudenkuopat?

Työttömyyteen voi liittyä paljon vaikeita tunteita, kuten häpeää, masennusta ja ahdistusta. Pitkittyessään työttömyys koettelee myös itsetuntoa. Työttömäksi jäätyä jaksaminen ja hyvinvointi ovat usein koetuksella.

On hyvä oppia tunnistamaan haitalliset ja usein piilevät vaaratekijät, joita työttömyys voi elämään tuoda. Pohdi, miten seuraavat asiat vaikuttavat omalla kohdallasi.

Häpeän sudenkuoppa

Työttömyys aiheuttaa herkästi häpeäntunnetta, vaikka itsetunto olisi vahva. Sosiaalisella ympäristöllä on suuri merkitys. Jos läheiset ja ystävät arvottavat itseään ja muita vain aseman ja taloudellisen menestyksen kautta, voi työttömyys helposti aiheuttaa häpeäntunnetta.

Häpeä saa eristäytymään muista ja aiheuttaa yksinäisyyttä. Vaikka järjellä ajatellen tietää, että työttömyys ei ole omaa syytä, voi tunne voittaa herkästi.

Masennuksen sudenkuoppa

Työttömyys voi altistaa masennukselle. Riski on erityisen suuri, jos kokee itsensä epäonnistuneeksi ja huonoksi, tulevaisuutensa toivottomaksi ja maailman pahaksi paikaksi elää.

Ahdistuksen sudenkuoppa

Ahdistus ja pelko lamaavat ja estävät oppimasta uutta. Jos ahdistus tai pelko ovat voimakkaita, uhan tunne valtaa aivot. Luonnolliset reagointitavat uhattuna ovat hyökkäys, lamaantuminen tai pako.

Mikään näistä ei ratkaise tilannetta. Työttömyyttä vastaan ei voi hyökätä. Lamaantuminen ja sohvalle jääminen ei auta. Jotkut yrittävät helpottaa oloaan esimerkiksi alkoholilla, rauhoittavilla lääkkeillä tai liiallisella somen käytöllä. Nämä keinot eivät toimi.

Mitä voit tehdä?

Jos tunnistat itsessäsi näitä sudenkuoppia, tutustu seuraaviin harjoituksiin:

Milloin tarvitaan ammattiapua?

Harkitse avun hakemista, jos huomaat seuraavia merkkejä:

  • Jatkuva masentunut mieliala
  • Et saa iloa oikein mistään
  • Univaikeudet
  • Ruokahalun menettäminen ja laihtuminen
  • Keskittymisvaikeudet
  • Jatkuva poikkeuksellinen väsymys

Muista

Hae apua terveydenhoitoalan ammattilaiselta, jos masennus- tai ahdistusoireet pitkittyvät.

Älä viivyttele avun hakemista, jos huomaat itselläsi itsetuhoisia ajatuksia.

Älä jää yksin!