Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten työttömyys vaikuttaa arkeen?

Työttömyys muuttaa päivärytmiä. Sillä voi olla haitallisia vaikutuksia hyvinvointiin. On tärkeää, että suunnittelet arjestasi mielekästä.

Työttömyyden alussa elämänrytmi saakin muuttua joksikin aikaa. Aluksi voi olla nautinnollista nukkua niin myöhään kuin haluaa. Nopeasti kannattaa kuitenkin lähteä rakentamaan säännöllistä päivärytmiä. Heräämisaikasi voi toki vaihdella sen mukaan oletko aamu- vai iltaihminen.

Säännöllinen päivärytmi ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tukevat mielialaa. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen ja pukeutuminen voivat lisätä hallinnantunnetta.

Mielekäs arki

Jokaiseen päivään olisi hyvä sisältyä mielekästä tekemistä. Tekeminen voi olla itsensä kehittämistä, kuntoilua, taiteilua tai ihmisten tapaamista. Aktiivista työnhakua on hyvä tehdä parina päivänä viikossa. 

Mieti, mistä asioista koet onnistumisen iloa ja mielihyvän tunnetta. Voitko lisätä niitä asioita päiväohjelmaasi? Näiden asioiden ei tarvitse olla suuria, esimerkiksi kävelylenkki voi tuoda mielihyvää ja uuden reseptin kokeileminen onnistumisen tunnetta. 

Aikaa on järkevää käyttää myös omien taitojen ylläpitämiseen ja uuden oppimiseen.

Tärkeintä on, että arkesi tuntuu mielekkäältä.

Arjen aikatauluttaminen

Viikkoaikataulu kannattaa laatia realistiseksi. Liian vaativa aikataulu voi aiheuttaa ahdistusta ja tuoda pettymyksiä, jos asetetut tavoitteet eivät toteudukaan. 

Viikkoaikataulun laatimisessa voi käyttää apuna seuraavaa mallia:

Onko aikataulusuunnitelmasi

  1. hyvin haasteellinen?
  2. mahdollinen?
  3. liian lepsu?

Näistä vaihtoehdoista kannattaa valita aluksi vaihtoehto 3. määrätyksi ajaksi. Kun olet toteuttanut liian lepsulta tuntuvaa aikataulua kunnialla parin viikon ajan, kiitä itseäsi ja kokeile vaihtoehtoa 2.

Työnhaku

Työnhaku on nyt työtäsi. Se vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Työnhaussa voi hyödyntää seuraavia:

  1. Etsi uusia työpaikkoja esimerkiksi verkkopalveluista ja somesta.
  2. Tarkista, että CV:si on ajan tasalla. Voit tutustua esimerkiksi visuaalisiin CV-pohjiin.
  3. Rakenna hyvä työhakemuspohja. Räätälöi se aina juuri hakemaasi työpaikkaa koskien.
  4. Luetuta hakemukset jollakin toisella henkilöllä ja pyydä neuvoja.
  5. Soita rekrytoijalle, jos sinulla on oikeasti jotain kysyttävää avoimesta paikasta.
  6. Selvitä, minkälaiset työnantajat voisivat hyötyä osaamisestasi ja ota heihin yhteyttä.
  7. Hyödynnä omaa verkostoasi.

Työttömyys ahdistaa herkästi ja voi olla, että työnhaku pyörii mielessäsi koko ajan. Mieltäsi rauhoittaa, jos voit sanoa itsellesi: “Teen aktiivisesti työtä työnhaun eteen maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona. Muun ajan rauhoitan muulle tekemiselle.”

Muista

Tee itsellesi päiväohjelma.

Sisällytä ohjelmaasi sekä aktiivista että rentouttavaa tekemistä.

Ohjelmassasi on hyvä olla muiden ihmisten näkemistä kodin ulkopuolella – vaikka lyhyestikin.