Omahoito-ohjelma
Mitä työttömyys merkitsee sinulle?
Kiinnostavan ja motivoivan työn menettäminen luonnollisesti heikentää mielialaa. Tämä voi tuoda mukanaan monenlaisia tunteita, kuten häpeää, epävarmuutta, ahdistusta, laamantumista, vihaa ja surua.
Tunteet voivat olla myös ristiriitaisia, esimerkiksi helpotuksentunnetta voi kokea myös mieluisan työn menettämisestä.
Joskus työn menettäminen vaikuttaa vain taloudellisesti, etenkin jos työ on ollut merkityksetöntä tai epämieluisaa. Vastenmielisen työn päättyminen voi helpottaa oloa ja avata uusia uramahdollisuuksia.
Pohdi työttömyysaikaan liittyviä tunteita
Kaikki tunteet on hyvä tunnistaa ja kohdata. Jos niiden valtaan jää, voi se aiheuttaa kroonista stressiä ja lisätä sairastumisriskiä.
On tavallista, että tunteet muuttuvat ajan kuluessa. Mieti, miten työttömyys on vaikuttanut elämääsi ajan kuluessa. Mitä olet kokenut ja tuntenut? Miten tuntemuksesi ovat muuttuneet?
Työttömäksi jääminen
Tunteita ja kokemuksia voivat olla esimerkiksi shokki, järkytys, tilanteen kieltäminen…
Reaktio
Tunteita ja kokemuksia voivat olla esimerkiksi viha, raivo, epätoivo…
Käsittely
Tunteita ja kokemuksia voivat olla esimerkiksi sopeutuminen, luopuminen, helpotus…
Uuteen suuntautuminen
Tunteita ja kokemuksia voivat olla esimerkiksi elämän uudelleen järjestäminen, toiveikkuus...
Työttömyydelle annetut merkitykset
On hyvä havainnoida, minkälaisia merkityksiä työttömyydelle antaa. Näin voi huomata, millaisia tunteita ja ajatuksia erilaiset merkitykset herättävät.
Merkitseekö työttömyys sinulle:
- Vaikeaa vaihetta elämässä
- Yhteiskunnallisen tilanteen seurausta
- Vääryyttä
- Uhkaa
- Helpotusta
- Haastetta
- Uusia mahdollisuuksia, esimerkiksi mahdollisuutta löytää mieleisempi työ
- Epäonnistumista
- Tilaisuutta muuttaa suuntaa
- Katastrofia
- Aikaa itsensä kehittämiseen
Mieti
Mitä tunteita liittyy siihen, minkä merkityksen annat työttömyydelle? Mitä merkityksiä työttömyydellä on ollut sinulle työttömyyden alussa? Entä nyt?
Esimerkiksi: Vääryyden kokemukseen voi liittyä vihan ja katkeruuden tunteita, uhkan kokemiseen voi liittyä pelkoa, haasteen kokemus voi synnyttää taistelutahtoa.
Voit vaikuttaa omaan asenteeseesi ja toimijuuteesi tilanteessa. Jos huomaat, että työttömyydelle antamasi merkitykset herättävät sinussa raskaita tunteita, pohdi, voitko ajatella asiasta toisin.
Esimerkiksi: Työttömyyden kokeminen itseen kohdistuvana vääryytenä voi herättää katkeruudentunteita. Työttömyyden kokeminen tilaisuutena muuttaa suuntaa voi herättää toiveikkuutta.