Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten ajattelu vaikuttaa ahmintaan?

Ahminnasta kärsiviä yhdistää usein samantapaiset kielteiset asenteet, käsitykset ja uskomukset. Haitalliset ajatusmallit ylläpitävät ongelmasyömisen kierrettä. Kun omat ongelmalliset ajattelumallit tunnistaa, voi niitä myös muuttaa.

Ajatukset voivat olla niin urautuneita, että niitä on vaikea tunnistaa. Niistä on ehkä vuosien kuluessa muodostunut automaattinen tapa reagoida vastoinkäymisiin. Jos ajatuksistaan ei ole tietoinen, niitä ei ehkä tunnista oman mielen tuotteiksi. Ne saattavat tuntua tosiasioilta.  

Ajatusansat 

Ajatusansoiksi kutsutaan kielteisiä automaattisia ajatuksia, jotka aiheuttavat haitallista toimintaa. Ne nakertavat mieltäsi ja laukaisevat helposti ahmintakohtauksen. Saatat esimerkiksi ajatella, että jos otat yhdenkin palan suklaata, on kaikki pilalla ja eikä ole väliä, vaikka saman tien ahmisit kolme suklaalevyä. 

Tuhoisista ajatuksista voi päästä eroon tunnistamalla ensin haitalliset ajatusansat. Omiin ajatuksiinsa voi suhtautua ikään kuin mielen ilmiöinä, jotka tulevat ja menevät. 

On tärkeää oppia etäännyttämään itsensä oman mielensä sisällöstä. Et ole yhtä kuin ajatuksesi.​​​​ 

Ahminnasta kärsiville tyypillisiä ajatusansoja 

Voit harjoitella ajatusansojen korjaamista ja etäisyyden ottamista ajatuksiisi harjoituksessa 9. Ajattelun muokkaaminen.