Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

6. Vastaamisen helpottaminen

Kulttuurissamme on tapana keskustella lasten kanssa kysymällä heiltä kysymyksiä. Puherohkeutta harjoitellessanne tulette kohtaamaan tilanteita, joissa ihmiset puhuttelevat lasta ja odottavat vastausta.

On tärkeää olla vastaamatta lapsen puolesta. Vanhempi tai lähiaikuinen voi kuitenkin auttaa muilla tavoilla, esimerkiksi toimimalla siltana lapsen ja kysyjän välillä.  

Sopivat keinot, joilla lasta voi auttaa, löytyvät yleensä yrityksen ja erehdyksen kautta. Vanhemman on tärkeää olla itselleen armollinen. 

Keskustelun sijaan on hyvä keskittyä tekemiseen, johon kaikki voivat osallistua puhumattakin. Kyselemisen sijaan on hyvä opetella kommentoiva puhetyyli: “Ai otit leegot esiin. Mustakin on kiva rakentaa leegoilla.”  

Vähitellen voi esittää pohdiskelevia kysymyksiä, joita ei suoraan suunnata lapselle. Kysymysten on hyvä olla sellaisia, joihin voi vastata toiminnalla tai olla kokonaan vastaamatta. Lapsi tarttuu tilaisuuteen, kun on siihen valmis. 

5 sekunnin sääntö

Pidä jokaisen kysymyksen jälkeen vähintään viiden sekunnin tauko, jotta lapsella on aikaa reagoida.

Jos lapsi ei vastaa, siirry eteenpäin alla olevan harjoituksen ohjeiden mukaisesti. 

Harjoitus: Vastaamisen helpottaminen asteittain

Tavoite 

Lapsen osallistuminen keskusteluun mahdollistetaan. Tällöin osallistumattomuudesta ei tule tapaa. 

Ohje 

Auta lasta osallistumaan kolmen tai useamman henkilön keskusteluun helpottamalla osallistumista asteittain. 

Lapselle on hyvä kertoa etukäteen, että ei haittaa, jos hän ei vielä olekaan valmis. Kerro myös, että kukaan ei suutu hänelle. 

Aloita vaiheesta 1. Pidä jokaisen kysymyksen jälkeen vähintään viiden sekunnin tauko, jotta lapsella on aikaa reagoida. Jos lapsi ei vastaa, siirry seuraavaan vaiheeseen. 

Jos lapsi ei lopultakaan vastaa puheella tai eleillä, totea muille, että lapsi vielä miettii asiaa ja kertoo, jos/kun on valmis. 

  1. Toista kysymys, jonka joku muu on esittänyt lapselle, esimerkiksi: “Niin, mitäs meille kuuluukaan?”  
  2. Muuta avoin kysymys täsmällisemmäksi. Esimerkiksi kysymyksen “Mitä kuuluu?” voi muuttaa muotoon “Missäs me kävimmekään eilen?”.  
  3. Muuta kysymys valintakysymykseksi, ja tarjoa kaksi vastausvaihtoehtoa. Esimerkiksi kysymyksen “Missäs me kävimmekään eilen?” voi muuttaa muotoon “Kävimmekö rannalla vai mummilassa?”.  
  4. Muuta kysymys kyllä/ei-kysymykseksi, johon voi vastata puheella tai eleillä, esimerkiksi “Kävimmekö rannalla?”.