Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

10. Normaalit ajatukset ja harhat

Voi olla helpottavaa tietää, että kuka tahansa saattaa joskus kokea aistiharhan tai ajatusvääristymän. Ajatuksia ja kokemuksia voidaankin ajatella jatkumona täysin normaalin ajattelun ja harhojen välillä.

Jatkumo normaalista ajattelusta harhaan

Alkutilanne: Kerroin työpalaverissa ideastani kaikille ääneen

1. Normaali arkinen huoliajatus, joka käy mielessä eikä vaikuta toimintaan:
-> Mitähän minusta ajatellaan? Kuulostinkohan ihan tyhmältä?

2. Epävarmuudentunteet, epäluuloisuus ja luottamuksen horjuminen:
-> Minusta ei tykätä. Minusta puhutaan pahaa selän takana.

3. Epämääräinen kokemus asiasta, joka vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta tuntuu todelliselta:
-> Joku seuraa minua ja suunnittelee jotain ikävää.

4. Harhaluuloinen ajatus, josta on täysin vakuuttunut ja jonka mukaan on tarve toimia:
-> Joukko ihmisiä vainoaa minua, ja minun täytyy paeta henkeni edestä.

-

On täysin normaalia ja inhimillistä, että erilaisissa tilanteissa kokemusmaailma asettuu janan eri kohtiin. Oleellista on kuitenkin ymmärtää ja tunnistaa, milloin ajattelu edustaa janan oikeanpuolimmaista laitaa (4).  

Harjoitus: Ajatuksen tai kokemuksen arviointi

Miksi?

Opit huomaamaan, miten ajatus tai kokemus voi muuttaa muotoaan normaalista ajattelusta harhaksi.

Miten?

Mieti jotain omaa huolta herättänyttä ajatustasi tai kokemustasi. Tutki sitten yllä olevaa kohtaa, jossa avataan, miten ajatus liikkuu janalla normaalista epärealistiseen muotoon. Arvioi, mihin kohtaan oma ajatuksesi asettuu.

-
Loading ...