Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten sukupuoli-identiteetti kehittyy?

Identiteetissä on eri osa-alueita. Nuorelle tärkeitä osa-alueita ovat esimerkiksi ihmissuhteet ja koulutus sekä seksuaalisuus ja sukupuoli.

Jotkin osa-alueet voivat välillä tuntua toisia tärkeämmiltä, esimerkiksi jos opintoihin liittyvät asiat ovat päällimmäisenä mielessä. Joillakin osa-alueilla voi myös olla toisia kehittyneempi, esimerkiksi jos on joutunut miettimään tarkemmin vaikkapa ystävyyssuhteitaan.

Sukupuoli-identiteetti voi olla nuorena tärkeä osa-alue, jossa etsitään, kokeillaan ja toteutetaan sopivinta ilmaisua suhteessa itseen ja muihin. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla erityisen pohdinnan kohde, eikä sitä tarvitse osata tarkasti määritellä.

Myös seksuaali-identiteettiin liittyvät pohdinnat ovat yleisiä nuoruudessa. Seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti ovat eri asioita, vaikka voivatkin liittyä läheisesti toisiinsa.

Sukupuoli-identiteetti

Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä kokemusta omasta sukupuolestaan sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössään.

Siihen liittyy eri puolia, kuten

  • tyytyväisyys omaan sukupuoleen
  • koettu paine sopeutua vallitseviin sukupuoliodotuksiin
  • kokemus siitä, kuinka tärkeä sukupuoli-identiteetti itselle on.

Sukupuolen erilaiset ilmaisutavat, esimerkiksi vaatetuksen ja käyttäytymisen kautta, sekä erilaiset sukupuoliroolit voivat liittyä sukupuoli-identiteettiin. Ne eivät välttämättä suoraan kerro siitä. Sukupuoli-identiteetti on useimmiten yhteneväinen biologisten ominaisuuksien kanssa, mutta ei aina.

Jokaisella on oikeus määritellä tai olla määrittelemättä oma sukupuoli-identiteettinsä tai muuttaa aikaisempaa määritelmäänsä.

Sukupuoli-identiteetin kehittyminen

Sukupuoli-identiteetin kehittyminen on moniulotteinen prosessi. Siihen vaikuttavat fysiologiset tekijät, kuten geenit ja hormonitoiminta, sekä psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen liittyvät tekijät.

Mikään yksittäinen tekijä ei siis yksin määritä, millaiseksi kukin oman sukupuolensa kokee. Sukupuoli-identiteetin kehitys myös jatkuu jossakin määrin läpi elämän.

Sukupuoli ja seksuaalisuus

Seksuaalinen suuntautuminen määritellään romanttisten ja seksuaalisten tunteiden ja halujen kohteen mukaan. Se on sukupuolen tapaan moninainen ilmiö.

Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat eri asioita, vaikka voivatkin liittyä yhteen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole suoraan johdettavissa sukupuolen kokemuksesta.

Myös seksuaaliseen suuntautumiseen pätee itsemäärittelyoikeus. Jokaisella on sukupuolesta riippumatta oikeus määritellä oma seksuaalisuutensa.

Nuorena romanttisten tunteiden, seksuaalisen halun ja seksuaalisen toiminnan kohdistuminen voivat olla ristiriidassa keskenään. Määritelmä omasta seksuaalisesta suuntautumisesta voi elää.

Voit halutessasi tutkia seksuaalisuuttasi itsenäisesti Mielenterveystalon seksuaalisuuden omahoito-ohjelman avulla.

Muista

  • Sukupuoli-identiteetti on yksi identiteetin osa-alueista. Siihen liittyy erilaisia puolia.
  • Sukupuoli-identiteetin kehittyminen on moniulotteinen ilmiö, joka jatkuu jossakin määrin läpi elämän.
  • Sukupuoli-identiteettiin voi liittyä nuoruusiässä erilaisia ajatuksia ja tunteita, mutta sitä ei tarvitse erityisesti miettiä tai osata määritellä.
  • Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ovat eri asioita, mutta ne voivat vaikuttaa toisiinsa.