Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Apua syrjintään ja kiusaamiseen

Sukupuolen ilmaisuun tai seksuaaliseen suuntautumiseen saattaa liittyä ennakkoluuloja, jotka voivat johtaa syrjintään ja kiusaamiseen. Niitä voi ilmetä esimerkiksi opinnoissa tai työelämässä.

Tällaiset kokemukset oivat altistaa mielenterveyden haasteille.

Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset

Yhdenvertaisuus on perusoikeus, joka painottaa kaikkien samanarvoisuutta. Se kieltää syrjinnän iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Mitä syrjintä on?

Syrjintä on huonompaan asemaan asettamista. Se voi ilmetä esimerkiksi siten, ettei identiteetin mukaista olemassaoloa huomioida. Joskus se on vitsailuna ilmenevää häirintää.

Syrjintä ei välttämättä ole tahallista. Joskus siihen puuttumisen kynnys on korkea, sillä puuttumisen voidaan pelätä pahentavan omaa tilannetta. Yhdenvertaisuuslaki kuitenkin velvoittaa edistämään yhdenvertaisuutta kaikissa yhteisöissä.

Mitä voin tehdä?

Syrjinnän kokemusten kanssa ei kannata jäädä yksin, vaikka ne saattavatkin lisätä halua eristäytyä. Kokemusten jakaminen voi tuoda helpotusta tähän tunteeseen. 

Jokainen on yhdenvertaisuuden arvoinen ja jokaisella on oikeus vaatia yhdenvertaista kohtelua.

Harjoitus: Oma turvasuunnitelma

Miksi?

Laadit itsellesi suunnitelman, jota noudatat, jos kohtaat syrjintää tai kiusaamista.

Miten?

Lue alta löytyvät kysymykset. Pohdi niihin vastauksia joko mielessäsi tai kirjoittaen alta löytyviin laatikoihin.

  • Mistä tunnistan, että minua on syrjitty?
  • Keneltä voin saada tukea, jos minua syrjitään?
  • Kuka vastaa syrjintätilanteiden selvittämisestä koulussani, opiskelupaikassani, työpaikallani, ammattijärjestössäni tai harrastustoiminnassani? Etsi valmiiksi tällaisen henkilön yhteystiedot ja kirjoita ne ylös.
  • Jos en tiedä, kuka vastaa syrjintätilanteiden selvittämisestä, mistä voin kysyä apua?
Loading ...