Omahoito-ohjelma
Keitä kriisi koskettaa?
Etenkin perheenjäsenet saattavat kokea samanlaisia tunteita kuin kriisin keskellä oleva ihminen. Myös arki muuttuu usein toisenlaiseksi, joskus tilapäisesti, joskus pysyvästi. Henkisen kuormituksen lisäksi läheisille voi kasaantua aiempaa enemmän vastuuta arjen sujumisesta ja käytännön asioiden hoitamisesta.
Omien tunteiden ja reaktioiden ymmärtäminen ja hyväksyminen helpottaa oloa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, jotta kriisin kokeneen tukeminen ja arjessa selviytyminen on mahdollista.
Neuvoja läheisen tukemiseen löydät sivulta Ohjeita läheiselle.
Kriisin vaikutus perheessä
Äkilliset kriisitilanteet koskettavat usein koko perhettä. Tällainen kriisi vaikuttaa jokaiseen perheenjäseneen yksilöllisesti, mutta samalla koko perheeseen yhdessä.
Perheen sisäinen dynamiikka saattaa muuttua. Lapset saattavat alkaa huolehtia aikuisista tai perheenjäsenet voivat eriytyä toisistaan ja käsitellä turvattomuuden, pelon ja surun tunteita yksinään. Myös yletön huolehtiminen toisista perheenjäsenistä on tavallista.
Mitä tehdä, kun kriisi koskettaa perhettä?
Kriisin aiheuttamien asioiden ja muutosten huomaaminen on tärkeää, jotta niistä voidaan keskustella yhdessä.
Keskeistä on, että vanhempana huolehdit itsestäsi, jotta voit olla lastesi tukena. Tässä omahoito-ohjelmassa kerrotut keinot auttavat sinua arjen rytmin ja turvallisuudentunteen palauttamisessa.
Muista
Hae itsellesi viivytyksettä ammattiapua, jos tilanne tuntuu liian kuormittavalta. Tukea voi hakea esimerkiksi terveydenhuollosta, sosiaalipalveluista tai järjestöjen tukipalveluista.