Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

4.3 Ongelmanratkaisutaitoni

Aiemmissa harjoituksissa tarkastelit, mitä GLM-tarpeita laittoman kuvamateriaalin käyttösi tyydyttää ja mitä hyötyä käytöstä sinulle on.

GLM-teoria korostaa, että tavoite (motiivi) on aina tarkoituksenmukainen, kun yritetään saavuttaa tasapainoa yhdeksän ensisijaisen tarpeen välillä. Sen sijaan valittaessa menetelmää, jolla tavoitteeseen pyritään, voidaan mennä pieleen.

Laittoman kuvamateriaalin käyttäjät tavoittelevat mielekkään elämän elementtejä, kuten seksuaalista nautintoa, merkityksellisyyttä tai toimijuuden kokemusta, mutta valitsevat menetelmäksi tavan, joka on vahingoittava ja väärä. Vahingollisen käyttäytymisen nähdään siis syntyvän silloin, kun ongelmanratkaisu epäonnistuu.

Seuraavassa harjoituksessa tarkastelet ongelmanratkaisutaitoja, joita käytät kokiessasi tiettyjä tunteita, kuten yksinäisyyttä, ahdistusta tai stressiä.

Mielenrauha ja henkinen tasapaino ovat mielentiloja, joissa ihminen on vapaa sisäisestä stressistä ja ahdistuksesta. Ajatellaan esimerkiksi yksilöä, joka kokee yksinäisyyttä ja jolla on paljon ongelmia, joista hänen on vaikea selvitä ja joita hän jatkuvasti murehtii. Hän voi kokea mielenrauhan saavuttamisen vaikeaksi. Tällöin hän voi käyttää erilaisia menetelmiä ahdistuksen, stressin, masennuksen tai vihantunteiden vähentämiseksi.

Ongelmanratkaisutaitoni ja laittoman kuvamateriaalin käyttöni

A) Muistele tilanteita, joissa olet kokenut masennusta, ahdistusta, stressiä tai muita negatiivisia tunteita

  • Miten olet pyrkinyt parantamaan mielialaasi?

Ongelmanratkaisukeinoja on yleisesti ottaen kolmenlaista: ongelmakeskeisiä, tunnepohjaisia ja vältteleviä. Mikään näistä ei itsessään ole oikea tai väärä tapa.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja käyttää erilaisia menetelmiä. Joskus käytämme erilaisissa tilanteissa erilaisia ongelmanratkaisukeinoja.

  • Minkälaisia menetelmiä sinä käytät eri ongelmiin?

1. Ongelmakeskeinen

Lähestyt ongelmaa ensin määrittelemällä sen. Sen jälkeen päätät, mikä on paras tapa ratkaista se.

  • Milloin käytät tätä menetelmää?

2. Tunnepohjainen

Lähestyt ongelmaa käsittelemällä tunteita ja tuntemuksia, joita se sinussa herättää, sen sijaan, että käsittelisit ongelmaa itsessään. Saatat murehtia tilannetta sekä kokea itsesääliä tai epätoivoa tai alkaa uskoa, että tilanne on parempi kuin se todellisuudessa on.

  • Milloin käytät tätä menetelmää?

3. Välttelevä

Vältät ongelmaa ja sen ratkaisua kaikin keinoin odottaen samalla, että se ratkeaa itsekseen.

  •  Milloin käytät tätä menetelmää?

B)  Muistele tilanteita, joissa käytit laitonta kuvamateriaalia enemmän kuin normaalisti

  • Mitä näinä aikoina elämässäsi oli tapahtunut?
  • Miltä sinusta tuntui?
  • Oliko elämässäsi silloin tavallista enemmän stressiä?

Muistele tapoja, joilla hallitsit ongelmiasi - minkälaisia ongelmanratkaisukeinoja käytit

Jos näet yhteyden laittoman kuvamateriaalin käytöllä sekä apean tai stressaantuneen olon välillä, on mahdollista, että käytät kuvamateriaalia välttääksesi epämiellyttäviä tunteita ja tuntemuksia.

Tämä johtaa siihen, että mielesi oppii käyttämään laitonta kuvamateriaalia ongelmanratkaisukeinona. Tämä voi johtaa riippuvuuden kehittymiseen.

Mieti tapoja, joilla voisit ratkaista ongelmia tehokkaammin tulevaisuudessa.