Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

23. Aistien apuvälineet

Ympäristön muokkaaminen täysin aistiesteettömäksi ei ole mahdollista. Ilman apuvälineitä lapsi voi alkaa vältellä paikkoja, joissa aistikuormitus ylittää sietorajan. Siksi on hyvä harjoitella selviytymiskeinoja.

Aistitiedon käsittely on yksilöllistä, joten apukeinot ovat nekin yksilöllisiä. Avoin keskustelu auttaa ymmärtämään toisen kokemusta. 

Apukeinoja harjoitellessaan lapsi tarvitsee paljon kannustusta, rohkaisua ja kehumista. Rauhallinen ympäristö on tärkeä. Pakottamalla lapsi voi lamaantua.  

Miellyttävät aistikokemukset 

Lapsi saattaa hakeutua aktiivisesti häntä miellyttävien aistikokemusten pariin. Se voi rauhoittaa lasta. On kuitenkin tärkeää miettiä, missä ja millä tavalla esimerkiksi haistelua tai materiaalien koskettelua voi toteuttaa.  

Harjoitus: Aistien apuvälineet

Tavoite 

Tavoitteena on löytää arkeen apuvälineitä, joita lapsi voi käyttää silloin, kun kokee aistiärsykkeet epämiellyttäviksi. 

Ohje 

Valitkaa lapsen kanssa yhdessä testiin muutamia apukeinoja (pdf alla), joita hän käyttää erilaisissa aistiärsytystä tuottavissa tilanteissa. 

Keinoja on hyvä testata erilaisissa tilanteissa muutaman viikon ajan.  

Arvioi keinojen hyödyllisyyttä yhdessä lapsen kanssa. Arvioinnissa voi käyttää harjoitusta 22. Aistimittari.

Loading ...

Kokeile ja havainnoi

Kokeilkaa käyttää aistien apuvälineitä säännöllisesti 2–4 viikon ajan.  

  • Muuttuiko mikään? Mistä huomaat muutoksen?   
  • Onko jokin arjessanne helpompaa?  
  • Oletteko löytäneet uusia tapoja toimia aistirikkaissa tilanteissa?  
  • Olisiko tarpeen kokeilla jotain toista harjoitusta?   
  • Millaisia haasteita harjoittelussa on ollut? 
Loading ...

Muista

Selviytymiskeinojen opettaminen lapselle on tärkeää, koska aistiherkkyys on usein jollakin tavalla läsnä läpi elämän. 

Apukeinoja on tärkeää kokeilla rauhassa ja riittävän pitkään.