Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

2. Minne me menemme?

Ennakointi auttaa lasta selviytymään uusiin ihmisiin, paikkoihin ja tilanteisiin liittyvästä jännityksestä. Se voi vähentää lapsen epävarmuutta sekä lisätä hänen turvallisuudentunnettaan ja omatoimisuuttaan.

Ennakoinnin apuna voi käyttää esimerkiksi seuraavia keinoja:  

  • Merkitään kalenteriin ajankohta, jolloin arjesta poikkeava tekeminen tapahtuu.  
  • Tehdään yhdessä lapsen kanssa ennakkoon kuvallinen tai kirjoitettu suunnitelma tapahtumasta.  
  • Katsotaan etukäteen valokuvia paikasta, johon mennään, tai ihmisistä, joita tavataan.  
  • Käytetään ajastinta lähtötilanteessa lähtöajan ennakoimiseen.  
  • Tuetaan lasta sanallisesti kertomalla, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Videolla näet näytellyn esimerkin, miten ennakointia voi harjoitella yhdessä lapsen kanssa. 

Harjoitus: Minne me menemme?

Tavoite

Harjoituksen tavoitteena on vähentää lapsen epävarmuutta tulevasta tapahtumasta. Samalla lisätään hänen omatoimisuuttaan ja helpotetaan tapahtuman aikaista toimimista.  

Ohje

Mieti, kuinka paljon aikaisemmin ennakointi kannattaa aloittaa. Kokeilemalla saat selville, mikä on lapsellesi sopiva aika.

Tehkää suunnitelma tulevasta tapahtumasta piirtämällä tai kirjoittamalla lista.

Voitte käyttää alla olevaa valmista pdf-mallia tai tehdä pohjan lapsen kanssa.

Jos olette menossa johonkin paikkaan, joka ei ole ennestään tuttu, voitte tutustua siihen netissä.

Suunnitelmaa tehdessänne voitte käyttää seuraavia kysymyksiä apunanne:

  • Mitä tehdään?
  • Milloin?
  • Kenen kanssa?
  • Millä liikutaan?
  • Missä ollaan?
  • Kuinka kauan?
  • Mitä tehdään ennen kuin lähdetään?
  • Mitä täytyy muistaa?
  • Mitä sovitaan ennakkoon?
  • Miten lähdetään pois?

Esimerkki

Ylihuomenna lähdemme kirjastoon.

Ennen lähtöä meidän täytyy pakata palautettavat kirjat ja laittaa kirjastokortti kassiin.

Lähdemme klo 10.00, ja olemme kirjastoreissulla noin 1,5 tuntia. Katsotaan kellosta ajat.

Kirjastoon lähtee isä, pikkusisko ja sinä.

Menemme autolla. Menomatkalla sinä saat istua etupenkillä ja valita radiokanavan.

Parkkipaikalta kävelemme kirjastoon. Kirjastossa menemme lasten osastolle.

Kirjastossa puhutaan hiljaisella äänellä ja siirrytään paikasta toiseen kävelemällä. Jos et tiedä, miten pitäisi toimia, voit kysyä isältä.

Saat lainata yhteensä viisi kirjaa. Kun olet löytänyt kiinnostavan kirjan, annat sen isälle.

Voit lukea kirjastossa kirjoja 20 minuuttia. Silloin saat juoda myös pillimehun. Isä kertoo, kun aikaa on jäljellä 10 minuuttia ja milloin pitää lähteä kotiin. Lopuksi lainaamme kirjat.

Kun kirjat on lainattu, menemme autoon. Pikkusisko saa istua etupenkillä kotimatkan ja valita radiokanavan.

Kokeile ja havainnoi

Kokeile harjoitusta 2–4 viikon ajan aktiivisesti.

Havainnoi:

  • Muuttuiko mikään? Mistä huomaat muutoksen?
  • Onko jokin arjessanne helpompaa?
  • Onko valitsemanne toteutustapa hyvä?
  • Olisiko tarpeen kokeilla jotakin toista tapaa?
  • Millaisia haasteita harjoittelussa on ollut?

Harjoittelun tueksi

Muista

Lapset, joilla on nepsypiirteitä, hyötyvät uusissa tilanteissa ennakoinnista ja useista toistoista.   

Ennakointisuunnitelma auttaa lasta selviämään jännittävistä tilanteista.